Avainsana: Senaatti-kiinteistöt

Uuden pääpoliisiaseman ja vankilan rakentaminen käynnistyy Oulussa
SRV ja Senaatti-kiinteistöt ovat sopineet Oulun pääpoliisiaseman ja Oulun vankilan toteutusvaiheen käynnistymisestä. Hankekokonaisuuden pää- ja…

Kuopion entinen Verotalo muuttuu uudeksi oikeustaloksi
Senaatti-kiinteistöt ja YIT ovat solmineet urakkasopimuksen, jossa Kuopion entiseen Verotaloon rakennetaan uudet tilat Pohjois-Savon käräjäoikeudelle,…

Suojelupoliisin uuden toimitilan rakennustyöt käynnistyvät Helsingissä – Toimitilat tehdään mahdollisimman tehokkaiksi ja muunneltaviksi
Rakennushanke toteutetaan Senaatin allianssimallilla

Hämeenlinnan Hämeensaareen nousee uusi asuinkerrostalokortteli
Koko korttelin asuinrakennusoikeus on yhteensä 19960 k-m2, minkä lisäksi liike- ja työtiloille pohjakerroksessa on osoitettu yhteensä 350 k-m2.
Kiinteistökaupalle esisopimus Kuopion kasarmikorttelista
Vireillä olevassa uudessa asemakaavassa nykyiset kasarmirakennukset suojellaan ja kiinteistö muuttuu asuin-, liike-, toimisto-, palvelu- ja yleisten rakennusten korttelialueeksi.

Senaatti-kiinteistöille oma koiraryhmä
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on julistanut nollatoleranssin sisäolosuhdeongelmille, ja investoi 250 miljoonaa euroa sisäilman parantamiseen tähtääviin korjaustoimiin.

Aalto-yliopiston opiskelijoille tarvitaan lisää asuntoja
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu muutti kampukselle kesällä 2018 ja kauppakorkeakoulu tänä keväänä, joten opiskelijoiden määrä alueella on kasvanut.

Pasilan uudistuminen etenee
Helsingin kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt ovat tehneet sopimuksen YIT:n kanssa Pasilan Trigoni-hankkeeseen.
Heikkilän kasarmialueen ympärille suunnitellaan uutta kaupunginosaa
Senaatti-kiinteistöt käynnistää Turun Pihlajaniemessä sijaitsevan Heikkilän kasarmialueen ja sen ympäristön suunnittelun.