Senaatti-kiinteistöille oma koiraryhmä

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on julistanut nollatoleranssin sisäolosuhdeongelmille, ja investoi 250 miljoonaa euroa sisäilman parantamiseen tähtääviin korjaustoimiin seuraavan neljän vuoden aikana.

Osana ennakoivaa toimintaa Senaatti on rekrytoinut palvelukseensa 12 sisäilmakoiran ryhmän.

Perinteisesti koirat ovat valtiolla työskennelleet poliisin ja tullin palveluksessa, mutta nyt niille on auennut uusi ura myös sisäilmakoirina. Vuoden alussa toimintansa aloittaneessa K9-ryhmässä työskentelee viisi Senaatin sisäilma-asiantuntijaa ja 12 koiraa. Ryhmä vahvistaa erityisesti Senaatin tekemää ennaltaehkäisevää työtä, jossa mahdolliset sisäolosuhteisiin vaikuttavat viat pyritään havaitsemaan ennen kuin ongelmia on päässyt syntymään.

Sisäilmakoirat on koulutettu tunnistamaan mikrobien aineenvaihduntatuotteiden hajua. Ne tekevät sekä ennakoivia kierroksia että selvittävät havaittuja hajulähteitä. Sisäilmaepäilyissä koira paikallistaa mahdollisen ilmavuotopaikan nopeasti rakenteita rikkomatta, ja tarkemmat tutkimukset voidaan kohdistaa oikealle alueelle. Jos koira ei ilmaise tiloissa mitään, voidaan tutkimukset keskittää muualle.

”Koiran tehtävä on osoittaa tarve tarkempaan tutkimukseen ja alustavasti paikallistaa mahdollinen mikrobiongelma. Koirat merkkaavat erittäin herkästi todella pienetkin havainnot, eikä merkkaus vielä tarkoita vauriota – tilankäyttäjien ei siis kannata säikähtää, jos törmäävät työpaikallaan sisäilmakoiraan”, ryhmän vetäjänä toimiva Senaatti-kiinteistöjen erityisasiantuntija Risse Koponen kertoo.

Risse Koponen käynnisti Senaatin koiratoiminnan vuonna 2015 kouluttamiensa belgianpaimenkoirien Nessin ja Maikun kanssa.

”Koiratutkimus ei ole koskaan ainoa tutkimusmenetelmä. Käytössämme on myös kattava mittauslaitteisto, jonka avulla voimme tutkia kerralla yli kymmentä erilaista suuretta, kuten ilman pienhiukkasia, häkää, hiilidioksidia tai kosteutta”, Koponen sanoo.

 

Jätä kommentti

*

*