Kategoria: Yritysuutiset

Caverion ostaa Frödéns Ventilation AB:n liiketoiminnan Ruotsissa – ”Tämä yrityskauppa vahvistaa LVI-palveluiden markkina-asemaamme alueella.”
Frödéns on vakiintunut ja vahva paikallinen toimija Jönköpingin alueella.

”Moduulirakentamisen volyymi kasvaa tasaisesti, kun sen hyödyt tulevat tutuiksi”, sanoo Mikenti Oy Jypron Leppävirran LVI-liiketoiminnan uutena johtajana aloittava Petri Pajunen
Petri Pajunen seuraa johdossa Teuvo Suomalaista. Mikko Sahikallio jatkaa yhtiön toimitusjohtajana.

Lukkaroinen Arkkitehdit liittyy Solwersiin – ”Kaupan myötä meille muodostuu yli sadan arkkitehdin tiimi”
Kauppa astuu voimaan välittömästi, ja kauppahinta koostuu 4 miljoonan euron kiinteän osuuden lisäksi ehdollisesta Lukkaroinen Arkkitehdit Oy:n vuosien 2022–2024 tuloskehitykseen sidotusta lisäkauppahinnasta.

Assemblinin toimitusjohtajaksi Jukka Jäppinen
Jäppinen on työskennellyt Assemblin Oy:ssä vuodesta 2016 alkaen liiketoiminnan eri johtotehtävissä.


Antti Säynätkarista Skanska CDF Oy:n toimitusjohtaja
Säynätkari seuraa tehtävässään Martin Kronia, joka muuttaa takaisin Ruotsiin neljän Suomessa vietetyn vuoden jälkeen.

Ensto: Ensto Building Systems -liiketoiminta myytiin Legrandille
Kauppa on osa Enston uudistettua strategiaa, jossa se keskittyy jatkossa sähkönjakeluliiketoimintaan.

Perustava Group Oy: Paalutusfirma Scanpile osaksi Perustava-konsernia
Kaupassa Perustava saa palveluvalikoimaansa puuttuvan palasen ja Scanpile puolestaan vahvemmat hartiat kehittää paalutusliiketoimintaa.

QMG: Pekka Pöykkö QMG Partnersin toimitusjohtajaksi
Pekka Pöykkö: "QMG Partners tarjoaa todella kiinnostavan näköalapaikan suomalaisen ja pohjoismaisen talotekniikan palveluosaamisen kehittämiseen."

AFRY ostaa kiinteistö- ja rakennusalan konsultointiyhtiö Vahasen
Yritysostolla AFRY kasvattaa kiinteistöjen ja rakentamisen liiketoimintaansa ja täydentää ja vahvistaa palvelutarjontaansa kiinteistösektorille Suomessa.
