”Modulaarisuus ja teollinen esivalmistus kotimaisilla tehtailla edustavat rakentamisen tulevaisuutta”, sanoo Lehdon puukerrostalo-liiketoiminnan johtajaksi nimitetty Pekka Eskola

Eskola aloittaa tehtävässään 1.12.2021.

Lehto haluaa kasvattaa puukerrostalo-rakentamisen osuutta tuotannossaan. Tavoite tukee sekä kestävän rakentamisen että rakentamisen uudistamisen näkökulmia. Strategian edistämiseksi DI Pekka Eskola on nimitetty Lehdon puukerrostalo-liiketoiminnan johtajaksi, Lehto kertoo tiedotteessa.

Talotekniikka-lehti

Lehdon tavoitteena on kasvattaa puukerrostalo-rakentamisen osuutta tuotannossaan. Puun hyödyntäminen raaka-aineena tukee kestävän rakentamisen ajattelua ja lisäksi rakentamisen uudistamista, sillä Lehdon puukerrostalo hyödyntää vahvasti modulaarisuutta ja teollista esivalmistusta.

Tavoitteiden saavuttamiseksi Lehto on nimittänyt Pekka Eskolan johtamaan Lehdon puukerrostalo-liiketoimintaa. Eskola aloittaa tehtävässään 1.12.2021 ja raportoi Asunnot-palvelualueen johtajalle.

Eskolalla on kokonaisvaltainen ja pitkä kokemus asuntorakentamisen arvoketjun johtamisesta ja kehittämisestä sekä kotimaassa että ulkomailla sekä vahva toimintajärjestelmä-, raportointi- ja kustannustenhallintaosaaminen. Hän siirtyy tehtävään rakennusyhtiö Bonava Suomi Oy:n pääkaupunkiseudun rakennuttajajohtajan tehtävästä.

– Lehdon tavoite on selkeä. Haluamme tulevaisuudessa kasvattaa puukerrostalo-rakentamisen osuutta tuotannossa ja toimia edelläkävijänä modulaaristen, teollisesti esivalmistettujen rakennusten tuottajana. Toivotamme Pekka Eskolan lämpimästi tervetulleeksi Lehdon tiimiin ja työskentelemään tämän strategian kannalta keskeisen tavoitteen pariin, toteaa toimitusjohtaja Juuso Hietanen tiedotteessa.

– Aika on otollinen kestävän rakentamisen ratkaisuille ja Lehto on kehittänyt puukerrostalo-konseptin, joka hakee vertaistaan markkinoilla. Modulaarisuus ja teollinen esivalmistus kotimaisilla tehtailla edustavat rakentamisen tulevaisuutta, toteaa Eskola tiedotteessa

Lue lisää

Katso kaikki