Kirjoitettu Kategoriat YritysuutisetAvainsanat

Juha-Pekka Smolander WSP Finlandin sektorijohtajaksi – ”Talotekniikan potentiaali on kasvava kiinteistöjen teknistyessä”

DI Juha-Pekka Smolander on aloittanut Talo & Teollisuus -sektorin johtajana ja johtoryhmän jäsenenä WSP Finlandilla…

Suomessa valmistettua sähkönvarmistustekniikkaa Euroopan suurimpiin datakeskuksiin

Suomessa valmistettavia sähkönvarmistusratkaisuja toimitetaan muun muassa Lontoon, Pariisin, Amsterdamin ja Frankfurtin suuriin konesalikeskittymiin, kertoo energianhallinnan…
Kirjoitettu Kategoriat YritysuutisetAvainsanat

Jukka Rinnevaara ja Matti Häll Evelia Oy:n hallitukseen

Turkulainen talotekniikka- ja rakennusalan ohjelmistotalo Evelia Oy vahvistaa yhtiön hallitusta kahdella henkilöllä, kertoo Evelia Oy…
Kirjoitettu Kategoriat YritysuutisetAvainsanat ,

Sampo Kautto Wirmaxin kehitysjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi

Liikkeenjohtaja Sampo Kautto talotekniikan alalta on aloittanut Wirmax Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja kehitysjohtajana 31.8.2022, kertoo…

Eltel ja Valokuitunen solmivat 200 miljoonan euron sopimuksen

Sopimus on Eltelin kaikkien aikojen suurin sopimus Suomessa. Se astui voimaan syyskuun puolivälissä ja on…
Kirjoitettu Kategoriat YritysuutisetAvainsanat ,

A-Insinöörien toimitusjohtaja vaihtuu

A-Insinöörien toimitusjohtaja Jyrki Keinänen siirtyy uusiin tehtäviin yhtiössä vuoden vaihteessa. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kari…
Kirjoitettu Kategoriat YritysuutisetAvainsanat ,

Sewatek investoi tuotetestausuuniin

Palokatkotuotteiden valmistusyritys Sewatek Oy on hankkinut oman tuotetestausuunin. Se on yrityksen suurin  tuotanto- ja tuotekehityslaitteistoihin…

Are ja Antilooppi lisäävät yhteistyötään – Yritykset tähtäävät energiansäästöihin

Talotekniikkayritys Are ja kiinteistöomistaja Antilooppi kasvattavat yhteistyötään. Yhteistyöllä pyritään edistämään kiinteistökannan energiatehokkuus- ja energiansäästötoimia entisestään,…
Kirjoitettu Kategoriat YritysuutisetAvainsanat ,

Ruotsalainen talotekniikkakonserni Currentum ostaa Laiho Groupin ja Laihon Sähkön

Laiho Group Oy ja Laihon Sähkö Oy sekä Currentum Ab ovat sopineet yritysjärjestelyistä, jossa suomalaiset…

Caverionin ja ABB:n uudenlainen yhteistyö vauhdittaa hiilineutraalien kiinteistöjen kehitystä

Caverion ja ABB aloittavat yhteistyön, jolla yhtiöt vauhdittavat energiatehokkaiden ja kestävien kiinteistöjen kehittämistä. Yhteistyön tavoitteena…