Talteka selvitti: Moni kunta vailla selkeää kiinteistöstrategiaa – ”Tavoitteellisella kehittämisellä kansantaloudellista ja terveydellistä merkitystä”

Lähes puolet Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n tutkimukseen vastanneista kuntapäättäjistä sanoo, ettei heidän kunnallaan ole tulevaisuudessa varaa ylläpitää nykyisenkaltaista kiinteistökantaa.

Ruotsalaisyrityksen ensimmäinen projekti Suomessa – ”Sähkövarastojen omistajille lisätuloja”

Solarvoima on saanut valmiiksi akkupohjaisen energian varastointijärjestelmän asennuksen pintakäsittely-yritys Alu-Relecon tiloihin Riihimäellä.

Myyttejä murtamassa – ”Perinteinen näkemys kaukolämpöverkon toimintalogiikasta ei enää vastaa tulevaisuuden tarpeita”

Päästöjen vähentäminen, kustannustehokkuus ja energian joustavuuden vaade vaativat ratkaisuja, jotka uudistavat paitsi teknologiaa myös ajattelutapaa.
Kirjoitettu Kategoriat AjankohtaistaAvainsanat , ,

Rakli: Rakentaminen kääntyy kasvuun tänä vuonna – ”Kaikille sektoreille odotetaan kasvua”

Tänä vuonna rakentamisen ennustetaan kääntyvän kokonaisuudessaan noin 4 prosentin kasvuun.

Melua lämmönjakohuoneessa – ”Ongelmat voidaan ehkäistä tehokkaasti”

Maalämpöjärjestelmät ovat kasvattaneet suosiotaan energiatehokkuutensa ja ympäristöystävällisyytensä ansiosta, mutta kasvulla on myös kääntöpuolensa. 

Sokos-hotelli Vaasa toiseen vaiheeseen – ”Luotettava yhteistyö toi jatkourakan”

Osuuskauppa KPO on valinnut Tammi Kiinteistötekniikan ja Automaatio T&N:n mukaan Original Sokos Hotel Royalin mittavan uudistuksen toiseen vaiheeseen.

Finnwatch: Aurinkopaneeleissa riski pakkotyöstä – ”EU on pakkotyöllä tuotettujen tuotteiden dumppauspaikka”

Finnwatchin julkaisema raportti tarkastelee 15 Suomeen aurinkopaneeleita maahantuovan yrityksen toimitusketjuja ja vastuullisuusprosesseja.

Vuoden 2025 lvi-alan opiskelijakilpailu järjestetään ETS Nordin isännöimänä

Lvi-alan ammattikorkeakoulujen välinen opiskelijakilpailu järjestetään jo kolmattatoista kertaa.