Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Rovaniemen virastotalo uudistuu – osa virastotalosta muuttuu moderniksi oikeustaloksi

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt toteuttaa Rovaniemen keskustassa olevaan virastotaloon perusparannuksen ja laajennuksen, jonka myötä virastotalon Valtakadun puoleisesta osasta tulee Rovaniemen oikeustalo.

Rehvan palkitsema Jorma Säteri: ”Nyt on hyvä hetki opiskella, kun rakentamisessa on vähän hiljaisempaa”

Jorma Säteri on tehnyt 40-vuotisen uran sisäympäristö- ja energia-asioiden ympärillä: ensin tutkijana, sitten Sisäilmayhdistyksessä ja nyt ammattikorkeakoulussa. Mitä alan aitiopaikalta näkyy? 
Kirjoitettu Kategoriat YritysuutisetAvainsanat ,

Are-konsernin uusi toimitusjohtaja on nimitetty

Dahl Suomi oy:n toimitusjohtaja siirtyy Arelle.

Vuoden 2024 RIL-Palkinnot on jaettu

Kilpailun voitti Katajanokan Laituri ja kakkossijan jakoivat maailman ensimmäinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos Onkalo sekä Myyrmäen…

Taivallahden kylpylähotelli toteutussuunnitteluvaiheessa – ”Energiaratkaisuja on selvitetty perinpohjaisesti”

Helsingin Taivalsaareen Hietarannan ja Taivallahden väliselle merenranta-alueelle on suunnitteilla uusi hotelli. Rakennuslupahakemus on jätetty vuonna 2022, mutta lupaprosessi on tällä hetkellä käsittelyssä asemakaavapoikkeamien vuoksi. Hanke on herättänyt kritiikkiä varsinkin töölöläisten keskuudessa.

”Suomi on lämpöpumppujen suurvalta”

Daikin valmistautuu Euroopan markkinoiden tarpeisiin investoimalla 840 miljoonaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä tuotantokapasiteetin lisäämiseen.

Saipu yritysostoksilla – ”Mahdollistaa kumppanuuden kahden vahvan, kotimaisen perheyrityksen välillä”

Saipu-konserni saa merkittävän aseman Pohjanmaan talousalueella ja laajentaa asiakaskuntaansa.

Kohti uutta rakentamislakia – Ilmastoselvitys- ja tietomallinnusvaatimukset siirtyvät vuodella

Talotekniikka on tehnyt pitkään jo työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi: on autettu parantamaan rakennusten energiatehokkuutta ja vähentämään niiden energiankulutuksen päästöjä. Talotekniikan päästöintensiivisten materiaalien kohdalta on kuitenkin löytynyt sokea piste, sanoo Tytti Bruce-Hyrkäs.