Asenne, ajanhallinta ja asiakaskeskeisyys toivat voiton

Rakentamisen Laatuteko 2016 -kilpailun voitto jaettiin kahden ehdokkaan kesken.

NCC ja Optiplan kehittämään Jakomäkeä

NCC:n ja Optiplanin muodostama konsortio on tänään allekirjoittanut hankesopimuksen Helsingin kaupungin kiinteistöviraston kanssa Jakomäen kaupunginosan keskuksen kehittämisestä allianssihankkeena yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Kehityshankkeessa korvataan viisi koulu- ja päiväkotikäytössä olevaa palvelurakennusta...

Uusi hankintalaki: energiatehokkuus kilpailuvaltiksi

Laki on kuin tehty talotekniikka-alan yrityksiä varten. Työn toteuttajan valinta voi perustua ratkaisun elinkaaren aikaisiin kustannuksiin.

Uusien asuntojen kysyntä yllätti rakentajat

Tänä vuonna aloitetaan arvion mukaan 36 000 asunnon rakentaminen, mikä on jopa yli 40 prosenttia isompi kuin pari vuotta sitten.

Rakentamisen kasvupyrähdys kannattelee työllisyyttä

Nopea nousu on tuonut rakennusalalle lähes kymmenentuhatta uutta työpaikkaa vuodessa.

Assemblin laajentaa toimintaansa Turkuun

Assemblin on mukana mittavassa allianssiprojektissa ja toimittaa kaiken talotekniikan Turun Harppuunaan, 1000 asukkaan asuintalokortteliin. Allianssihankkeen myötä Assemblin avasi uuden toimipisteen Turkuun. Korttelia autohalleineen ja piharakennuksineen rakennetaan useassa eri vaiheessa. Projekti...

Rakentamisessa käytettävät kemikaalit – vakava terveysvaara

Esimerkiksi putkipinnoituksessa kemiallista altistumista aiheuttavat muun muassa epoksi-, akryyli- ja uretaanipinnoitteet.

Huurteelta järjestelmä Keskon logistiikkakeskukseen

Huurre on syksyn aikana uudistanut Keskon päivittäistavarakaupan Hakkilan logistiikkakeskuksen jäähdytyksen järjestelmällään.

Ouluun uusi maamerkki

Oulun keskustan eteläpuolelle nousee uusi maamerkki, 16-kerroksinen As. Oy Oulun Puistovahti. (lisää…)

Paloturvallisuustyö toi tunnustusta Venäjällä

Pietarin kaupunginhallitus on antanut tunnustusta PPO-Elektroniikan pitkäaikaisesta paloturvallisuustyöstä Pietarissa. (lisää…)