Tampereen Messukylän koulun automaatiourakka Assemblinille

Assemblinin Tampereen automaatiourakointi toteuttaa Tampereen Messukylän kolmen koulurakennuksen RAU-urakat. Kohteen tilaajana toimii Tampereen Tilapalvelut Oy.…

Kiinteistökaupalle esisopimus Kuopion kasarmikorttelista

Vireillä olevassa uudessa asemakaavassa nykyiset kasarmirakennukset suojellaan ja kiinteistö muuttuu asuin-, liike-, toimisto-, palvelu- ja yleisten rakennusten korttelialueeksi.

LEED Platinum -toimistorakennus Helsingin Vallilaan

Kohteeseen suunnitellaan muun muassa kattavaa maalämpöjärjestelmää, jonka avulla tuotetaan yli 80 prosenttia rakennuksen lämpöenergiatarpeesta.

NCC valittiin kumppaniksi Järvenpään Sävelpuiston alueen kehittämiseen

NCC:n puurakentamiseen perustuva ehdotus Intro voitti alueen kehittämisestä ja kumppanin valinnasta loppuvuodesta 2020 järjestetyn suunnittelukilpailun.

Kansakoulukatu 3:n toimitilat uudistetaan Helsingin Kampissa

Kaikkiaan uudistettavaa kerrosalaa on noin 8100 neliömetriä, ja kohteelle tavoitellaan kultatason LEED-ympäristöluokitusta.

Caverion toteuttaa Metsä Groupin Rauman uuden sahan sähkö- ja ICT-järjestelmien asennukset

Caverion on allekirjoittanut sopimuksen Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren kanssa uuden, Raumalle toteutettavan sahan sähkö- ja ICT-järjestelmien asennuksista.  

Hakaniemen metroaseman pohjoispään lippuhalli remontoidaan

Lippuhallin tiloissa parannetaan muun muassa paloturvallisuutta, energiatehokkuutta ja tilavalvontaa.

Original Sokos Hotel Kimmel uudistuu: ”Talotekniikka uusitaan lähes kokonaan”

Jatkossa uutta ovat niin lattiat, sisäkatot, putket, sähköt, äänieristys, ikkunat, ovet kuin koko sisustus.