Asuinrakennusten kustannusoptimaaliset päästövähennysratkaisut

Rakentamisen ja asumisen päästöjä on leikattava lähivuosien aikana merkittävästi. Aalto-yliopistossa tehtyjen tutkimusten ja laskelmien mukaan…

Katastrofi nimeltä viinikirva

Eurooppalaisen viinituotannon, ja koko länsimaisen elämäntavan oli 1860-luvulla vähällä tuhota pienen pieni hyönteinen. Painajaisen aiheuttaja…

AEL ja Amiedu yhdistyivät Taitotaloksi

Kun kaksi merkittävää koulutuspalvelua tarjoavaa yritystä – AEL ja Amiedu – yhdistyvät, syntyy uusi koulutus-…

LVI-alan hermolla

Suomen LVI-liitto SuLVI ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty 1.2.2020 alkaen Samuli Könkö. Neljällä vuosikymmenellä LVI-alalla…

Glögi – jouluakin vanhempi perinne

Joulun aikaan lämpöä tuovaa glögiä ei mielletä historialliseksi juomaksi. Todellisuudessa sen juuret ulottuvat vielä paljon joulun perinteitä pidemmälle.

Caverion käänteen keskellä

Caverionin strategia ”Kunnossa kasvuun” alkaa purra ja yritys kääntääkin ruoria nyt kasvun suuntaan.

Suomen Jääkylmä satsaa hiilidioksidiin

Kaupan alan kylmätekniikan ammattilaisia työllistää tällä hetkellä kylmälaitteistojen fluorattujen kasvihuonekaasujen korvaaminen hiilidioksidilla ja muilla matalan lämmityspotentiaalin vaihtoehdoilla.

Kaupallistaminen hyödyttäisi uusiutuvan energian teknologiaa

Energiamurros kohtaa suuren haasteen, kun energianlähteissä siirrytään fossiilisista uusiutuviin.

Lämpöpumppu – melkein kuin ikiliikkuja

Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPU täyttää 20 vuotta. 🎬 Juttu sisältää videohaastattelun ja voit kuunnella koko jutun myös podcastina. 🎧