Kategoria: Ajankohtaista
Sisäilmastoluokitus uudistuu tänä vuonna
Sisäilmayhdistys ja Rakennustietosäätiö uusivat parhaillaan vuonna 2001 ilmestynyttä Sisäilmastoluokitus 2000:ta. Tavoitteena on julkistaa uudistettu Sisäilmastoluokitus…
VTT:ltä evakuoinnin simulointiohjelma
VTT on kehittänyt FDS+Evac -ohjelman simuloimaan suurten ihmismassojen poistumista rakennuksista evakuointitilanteessa. Ohjelma on liitetty osaksi…
Teknillinen korkeakoulu 100 vuotta, energia ja digitalisoituminen kärkihankkeiksi
Teknillinen korkeakoulu täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Helmikuun alussa julkistettiin juhlavuoden energiaan ja digitalisoitumiseen liittyvät…
Tekesin Tila-ohjelma
Tekes on käynnistänyt palveluja, teknologiaa, tuotteita ja tutkimustietoa yhdistävän Tila-ohjelman kasvattamaan tiloihin liittyvää liiketoimintaa, elämyksellisyyttä…
Oppisopimus nyt myös virkamiehille
Vuoden 2008 alusta lähtien on ollut voimassa laki, jonka mukaan virkasuhteessa tai virkasuhteeseen verrattavassa julkisoikeudellisessa…
Hanasaaren uuden huippu- ja varalämpökeskuksen peruskivi muurattu
Hanasaaren uuden huippu- ja varalämpökeskuksen peruskivi muurattiin 14.helmikuuta Sörnäisten energiahuoltoalueella. Lämpökeskuksen käyttö alkaa talvikaudella 2009…
�ljylämmitysjärjestelmää uusimalla energiatehokkuutta
�?ljyalan Palvelukeskuksen mukaan öljylämmitysjärjestelmä uusitaan vuosittain 7000 - 8000 talossa, ja kunnostus tuo kiinteistökohtaisesti 10…
Rt-rakennusselostus Net yhdistää tietomallin rakennusselostukseen
Rakennustietosäätiö RTS on julkaissut RT-rakennusselostus Net -ohjelman. Suunnittelun ammattilaisille tehdyn työkalun tarkoituksena on yhdenmukaistaa, selkeyttää…
Sähköpeko Oy ja RAU Tekniikka Oy yhteistyö- ja osakkuussopimukseen
Sähköpeko Oy ja RAU Tekniikka Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyö- ja osakkuussopimuksen. Osana sopimusta on osa…
Sisäilmamestarit tulee pääkaupunkiseudulle IAQ Finland Oy:nä
Eri puolilla Suomea toimivien ilmastointialan yritysten muodostama Sisäilmamestarit-ketju levittäytyy pääkaupunkiseudulle. Viisi ketjun kymmenestä yrittäjästä on…
