Uusi energiasääennuste kertoo, paljonko sähköä tuuli ja aurinko tuottavat

Energiasääennuste kertoo auringon paisteen ja tuulen kilowattitunteina seuraavan 24 tunnin aikana paikkakuntakohtaisesti. Tieto auttaa suunnittelemaan sähkönkulutusta ja sen joustamista.
Energiasääennuste liittyy sähkömarkkinoiden murrokseen ja tulevaisuuteen, kun hajautettu, uusiutuva energiantuotanto yleistyy ja vaikuttaa sähkönkulutukseen sekä hinnoitteluun.
Energiasääennuste on yksi Oulun yliopiston johtaman ja Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman BCDC Energia -tutkimushankkeen ensimmäisistä tuloksista.
Energiasääennuste on maksuton, helppokäyttöinen ja vapaasti sähkönkuluttajien, tuottajien ja kansalaisten hyödynnettävissä BCDC Energia -tutkimushankkeen verkkosivuilla http://www.bcdcenergia.fi/energiasaa/
Energiasäätä seuraamalla aurinko- ja tuulivoimaa käyttävät taloudet ja yhteisöt voivat ajoittaa sähköntuotannon ja -kulutuksen hyvän energiasään ajaksi päivänpaisteelle ja tuulelle myös öisin. Toisaalta omaa kulutusta voi vähentää, jos luvassa on pilvistä ja tuuletonta energiasäätä.
”Prototyyppisyydestä huolimatta halusimme tuoda energiasään heti hyödynnettäväksi, jotta BCDC-hankkeessa kehitettävä energiasääkonsepti tulisi käyttäjille tutuksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Jatkossa yhdistämme tutkimuksessamme myös markkinamekanismit täsmentyviin sääennusteisiin sekä uuden sukupolven ICT- ja digipalveluihin”, suuntaa Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun professori ja BCDC Energian tutkimusjohtaja Rauli Svento.
Energiasääennuste mahdollistaa tuotannon ja kulutuksen suunnittelua
Viime talven paukkupakkasilla neuvottiin tasaamaan omia sähkönkulutuspiikkejä. Myös energiasääennuste voi ohjata kulutuskäyttäytymistä. Hyödyt näyttäytyvät selkeimmin suuressa mittakaavassa, esimerkiksi aurinko- ja tuulivoimaan kytkeytyvissä isoissa kiinteistöissä, joissa on mahdollista suunnitella ja optimoida ajankohtaa, jolloin lämmitetään tai jäähdytetään.
Aurinko- ja tuulivoimaa esimerkiksi lämmön- ja sähköntuotannossa hyödyntävät kotitaloudet voivat suunnitella lämmitystään paremmin. Osa energian pientuottajista myös myy energiansa takaisin verkkoon.
Ennuste auttaa tietämään, milloin omaa tuotantoa tulee, ja millaiset sopimukset sähköyhtiön kanssa kannattaa tehdä. Sähköyhtiöiden näkökulmasta mittakaavahyödyt voivat olla merkittäviä tuotantoteknologian optimoinnissa, kun energiasääennuste voi osaltaan kertoa millaista pientuotantoa on tulossa.
Energiasään tulkinnassa on otettava huomioon, että kaikkine oletuksineen tulokset ovat suuntaa antavia.
Perustuu Ilmatieteen laitoksen avoimeen dataan
Energiasääennuste on BCDC-hankkeen puitteessa kehitetty ensimmäinen versio, joka perustuu olemassa olevaan avoimeen sääennustusaineistoon sekä oletuksiin käytettävissä olevasta tuuli- ja aurinkoenergian tuotantotekniikasta. Se saa säätietonsa Ilmatieteen laitoksen avoimen datarajapinnan kautta.
”Ilmatieteen laitoksen avoin sääennustedata sisältää esimerkiksi aurinkoenergian kannalta kaikki oleelliset tekijät. Mukana ovat auringon säteilysuureet ja myös lämpötila ja tuulitiedot. Niistä lasketaan kuinka paljon auringonsäteilyä tietty paneelipinta saa ja kuinka tehokkaasti paneeli ennustetuissa olosuhteissa tuottaa sähköä. Lopputuloksena on ennustettu aurinkosähkötuotanto”, tarkentaa Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Anders Lindfors BCDC Sää -tiimistä.
BCDC Energia on Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittama tutkimushanke, ja tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa ja innovaatioita yhteiskunnan ja päätöksenteon tueksi. Mukana ovat mm. Oulun ja Helsingin yliopistot, Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Strategisina kumppaneina ovat Lähienergialiitto ja Hinku-kunnat.