Tutkimus: Älykoteihin liittyvää teknologiaa aliarvioidaan yhä
Bosch ja Twitter toteuttivat kuudessa maassa tutkimuksen siitä, minkälaisia mielikuvia ja toiveita ihmisillä on älykoteihin liittyen. Enemmistö vastaajista aliarvioi sitä, mihin älykodit jo pystyvät. Älykotien mahdollistama energian säästö, prosessien automatisointi ja turvallisuuden lisääntyminen kiinnostavat ihmisiä eniten.
Bosch tutki älykoteihin liittyviä mielipiteitä yhdessä Twitterin kanssa Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Tulokset osoittavat, ettei valtaosa ihmisistä hahmota sitä, mihin kaikkeen älykotiteknologia tänä päivänä pystyy.
Vastaajista 25–34-vuotiaat olivat arvioissaan lähimpänä totuutta. Erityisen silmiinpistävää on se, että diginatiivit 16–24-vuotiaat, jotka ovat eläneet koko elämänsä Internet-aikakaudella, ovat yllättävän tietämättömiä älykotien mahdollisuuksista.
Syynä tähän voi olla se, että tuon ikäisten ajatukset ovat vielä muualla kuin kodin varusteluissa. Lisäksi vain 50 prosenttia vastaajista tiesi, että älykkään kodin järjestelmät ovat yhteensopivia keskenään valmistajasta riippumatta.
Energiansäästö koetaan tärkeäksi maailmanlaajuisesti
Energian säästämismahdollisuus – esimerkiksi se, että lämmitys kytkeytyy päältä automaattisesti, mikäli talon ikkunat avataan – nousi tutkimuksessa älykodin tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Kolme neljästä (71–75 prosenttia) espanjalaisesta, ranskalaisesta ja britistä piti tätä tärkeänä. Saksalaisista asian mainitsi 59 prosenttia.
Varmuus (59 prosenttia) ja turvallisuus (58 prosenttia) sijoittuivat älykotien toiseksi ja kolmanneksi tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Vastaajia kiinnosti muun muassa mahdollisuus seurata kodin tapahtumia verkkoon liitetyn kameran avulla, samoin kuin se, että älykoti voi tehdä automaattisen hälytyksen ja lähettää viestin omistajan älypuhelimeen, mikäli joku tunkeutuu asuntoon. Turvallisuuskysymykset nousivat erityisen tärkeiksi naispuolisten vastaajien keskuudessa.
Vain kolmannes vastaajista piti erityisen kätevänä sitä, että cappuccino voisi valmistua keittiössä jo silloin, kun he vasta heräilevät. Ranskalaisia vaihtoehto kiinnosti muita enemmän: heistä 42 prosenttia arvosti ajatusta siitä, että maitokahvi odottaisi valmiina heidän kävellessään keittiöön.
Ajatus siitä, että kotia voi hallinnoida etäyhteyden avulla, kiehtoo vastaajia kansalaisuuteen, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Briteistä ja amerikkalaisista peräti 60 % toivoi, että he voisivat hallinnoida kotiaan etäyhteyden avulla, kun taas espanjalaisista, saksalaisista ja itävaltalaisista vain kolmannes mainitsee asian.
Kustannukset arveluttavat, tietosuojalla vahva painoarvo
Kun kysyttiin, miksi vastaajat eivät ole vielä liittäneet kotiaan verkkoon, yli puolet vastaajista mainitsi syyksi korkeat aloituskustannukset. Erityisesti espanjalaiset (70 prosenttia) ja ranskalaiset (68 prosenttia) katsoivat, että tekniikka on heille liian kallista.
Tietosuoja on huolenaihe kolmannekselle vastaajista. Esimerkiksi Bosch onkin tiedostanut tämän yleisen huolenaiheen ja varmistanut, että kaikki sen älykotiratkaisut täyttävät tiukat turvavaatimukset. Jokainen käyttäjä voi muun muassa itse valita, ladataanko tietoja pilvipalveluun vai pysyvätkö ne täysin omassa hallussa.
Kolmannes vastaajista ei ole tutustunut älykotien mahdollisuuksiin aiemmin. Tämä on melko yllättävää, etenkin kun otetaan huomioon, kuinka monin tavoin älykoti voi hyödyttää ihmisiä. Pisimmällä kehitys on Saksassa ja Itävallassa: näiden maiden asukkaista vähintään joka kymmenes asuu jo älykodissa tai aikoo asentaa siihen liittyvää teknologiaa kotiinsa.
Tietoja tutkimuksesta:
Älykotitutkimus toteutettiin Twitterin käyttäjien keskuudessa 26.7.–3.8. Kyselyyn osallistui yhteensä 6 265 vastaajaa Itävallasta, Saksasta, Espanjasta, Ranskasta, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista.