Suunnitteilla olevan maatuulivoiman yhteisteho on kasvanut 18 prosenttia – Kiinnostus merituulivoimaan voimakkaassa kasvussa

Suomen Tuulivoimayhdistyksen tuulivoimahankkeiden puolivuotiskatsauksen mukaan maatuulivoiman lisäksi myös potentiaaliset merituulivoima-alueet kiinnostavat hanketoimijoita. Tällä hetkellä on…

Energiateollisuus ry ja Suomen Tuulivoimayhdistys ry: Tuulivoima-alan osaajia tarvitaan kymmeniksi vuosiksi eteenpäin

Tuulivoima työllistää nyt ja tulevaisuudessa. Alan koulutuksessa on kuitenkin rutkasti kehittämisen varaa kaikilla koulutusasteilla, kertoo…

Tuulivoimatuotanto jatkaa kasvuaan

Caverion mahdollistamassa merkittävän tuulivoimatuotannon liittämistä sähkön kantaverkkoon.

IKEA Suomen tuulivoimahankkeet valittiin vuoden 2020 Tuulivoimateoksi

Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) järjestämän Tuulivoimateko 2020 -kilpailun voittajaksi on valittu IKEA Suomen tuulivoimahankkeet. IKEA on…

Suomeen markkinaehtoisia tuulivoimainvestointeja

Google julkaisi solmineensa pitkäaikaisen sähkönhankintasopimuksen (PPA) kahden uuden suomalaisen tuulipuiston kanssa. Google ostaa kahdelta tuulipuistolta…

S-ryhmä kaksinkertaistaa aurinkosähkön tuotantonsa

Aurinkosähkön tuotannon kaksinkertaistamisen lisäksi S-ryhmä panostaa merkittävästi tuulivoimaan.

Tuulivoimaloiden hyötysuhde nousee ja tuotantokustannukset laskevat

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kerääminen tilastojen mukaan Suomen tuulivoimaloiden hyötysuhde on noussut tasaisesti viime vuosien aikana.…

Suomeen rakennettu tuulivoima työllistää kymmeniä tuhansia

uomen tämänhetkinen tuulivoimakapasiteetti (noin 2 000 MW) luo 20-vuotisen elinkaarensa aikana työtä suomalaisille 55 800 henkilötyövuoden verran.