Skanska rakentaa Palokan koulukeskuksen
Skanska ja Jyväskylän Tilapalvelu ovat sopineet Palokan koulukeskuksen rakentamisesta. Rakennusurakka on jatkoa Skanskan kesällä 2010 aloittamalle runkourakalle. Tilat valmistuvat keväällä 2012.
Palokan koulukeskuksesta tulee monitoimikeskus, joka opetustoiminnan lisäksi palvelee koko alueen asukkaiden kulttuuri-, liikunta-, kokoontumis- ja vapaa-ajanpalvelutarpeita. Kolmikerroksisessa keskuksessa on yhteensä noin 12 400 neliötä.
Koulu on suunniteltu yhteensä 530 oppilaan yhtenäiskouluksi. 930 neliön suuruiseen liikuntatilaan tulee 300 hengen katsomo. Monitoimikeskuksen sijoittuu myös Palokan kirjasto, joka saa käyttöönsä lisää tiloja. Kansalaisopistolle tulee omat tilat musiikin ja kuvaamataidon opetukselle. Lisäksi koulukeskukseen sijoitetaan Palokan aluetta palveleva keskuskeittiö.
Hanke on mukana Opetushallituksen oppimisympäristöhankkeessa, jossa tavoitteena on yhteisöllinen ja innovatiivinen toimintaympäristö.