Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Uudenmaan talotekniikkayrityksillä vahva tilauskanta

Uudenmaan talotekniikkaurakoitsijat uskovat hyvän työtilanteen ja vahvan tilauskannan antavan potkua ensi kesään saakka. Uudisrakentamisen suhdanteiden…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Pöyry vahvistaa toimintaansa rakentamisen palveluissa

Pöyry on vahvistanut Infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmän Kiinteistöt ja telekommunikaatio -toimintaa ostamalla LVI-suunnitteluun erikoistuneen Quatrocon Oy:n koko osakekannan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2006 oli 1,1 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on...
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakennusmarkkinat suhdannetiedote 4/2007: Huippu ohitetaan piakkoin kiinteistö- ja rakennusmarkkinoilla

Pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakentamismarkkinat ovat olleet kuluvana vuonna erittäin vilkkaat. Suurinta kasvu on ollut toimitilarakentamisessa, joka jatkuu vilkkaana vielä ensi vuonnakin. Asuntorakentamisen ennustetaan yhä lisääntyvän pääkaupunkiseudulla toisin kuin muualla Suomessa....
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

ISS Palveluille uusi toimitusjohtaja

Liiketoimintayksikön johtaja ja johtoryhmän jäsen, DI Kari Virta, 37, on nimitetty ISS Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Lämmitys- ja liikennepolttonesteiden käytön energiatehokkuuden edistämisestä sopimus – Ã?ljyalan tehokas energiansäästö jatkuu uudella sopimuksella

�?ljylämmitystaloissa on saavutettu merkittävää energiansäästöä viimeisten kymmenen vuoden aikana Höylä-energiansäästöohjelman toimenpitein. Määrältään noin 1,7 terawattitunnin energiansäästö vastaa jo nyt peräti kymmentä prosenttia EU:n Suomelle energiapalveludirektiivillä asettamasta yleisestä energiansäästötavoitteesta. Säästöä on...
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

RT haluaa energiatehokkuudesta myyntivaltin rakennusteollisuudelle

Rakennusteollisuus RT ry:n puheenjohtaja Magnus Holm näkee kiristyvät energiavaatimukset rakennusteollisuuden kannalta mahdollisuutena. ”Rakennusteollisuuden kannalta kiristyvät energiavaatimukset ovat mahdollisuus mieluumminkin kuin uhka. Uhka syntyy vain, jos olemme passiivisia emmekä lähtisi mukaan...
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Honka ja Leatec talotekniikkayhteistyöhön

Loma-asuntoja ja omakotitaloja valmistava Honkarakenne Oyj tiivistää yhteistyötään taloteknisiä ratkaisuja tarjoavan Leatecin kanssa. Hongan asiakkaat…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Skanska toteuttaa suuren jätevedenpuhdistamon Kotkaan

Kymen Vesi Oy ja Skanska ovat sopineet Kotkan Mussalon jätevedenpuhdistamon saneeraus- ja uudisrakennushankkeesta. Ensin rakennetaan…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

LVI-talotekniikkateollisuus huolehtii etumatkastaan

Suomalainen LVI-talotekniikkateollisuus pärjää maailmanmarkkinoilla vahvan tutkimus- ja kehitystyönsä ansiosta. Talotekniikkateollisuuden panostus tutkimus- ja kehitystyöhön on…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Matti Vanhanen visioi lämmitystä

Pääministeri Matti Vanhasen mielestä kiinteistöjen lämmityksen energiatehokkuutta voidaan parantaa vielä reilusti. Lämmityksen kehittämisessä pitäisi hänen…