Caruna investoi sähkönsiirtoverkkoon Lounais-Suomessa ja Satakunnassa

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna parantaa sähköverkkonsa luotettavuutta ja säävarmuutta haja-asutusalueilla Lounais-Suomessa ja Satakunnassa. Keski- ja pienjänniteverkon parannusinvestointien arvo on 60 miljoonaa euroa ja ne työllistävät suoraan 230 henkilöä seuraavan kolmen vuoden aikana.

Caruna on solminut kolmen vuoden puitesopimuksen Eltel Networks Oy:n ja Voimatel Oy:n kanssa sähkönjakeluverkon kehittämiseksi ja saneeraamiseksi. Verkonparannushankkeet ajoittuvat kolmelle vuodelle ja viedään läpi noin 100 projektissa. Haja-asutusalueiden investointien lisäksi Caruna kohdistaa osan toimenpiteistä taajama- ja kaupunkialueille rakennuttamalla uutta jakeluverkkoa sekä saneeraamalla nykyistä ilmajohtoverkkoa.

Ilmajohtoverkkoja korvataan kokonaisuudessaan yli 2000 kilometrillä maakaapeliverkkoa. Kaapeloinnin lisäksi verkkoon asennetaan satoja muuntajia, jakokaappeja sekä muita luotettavan sähkönjakelun kannalta välttämättömiä teknisiä laitteita.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki