Uutta tutkimustietoa ilmanvaihdon jaksottamisen vaikutuksista

Tutkimustulosten perusteella ilmanvaihdon jaksottaminen rakennuksen käyttöaikojen mukaan ei oikein toteutettuna heikennä sisäilman laatua. 

Kaukolämmön optimointiratkaisun avulla energiansäästöä – ”Kolme neljäsosaa Suomen asuinrakennuskannasta on puutteellisesti perussäädettyjä”

Telia ja kiinteistöjen älyratkaisuja tarjoava Danfoss Leanheat aloittavat yhteistyön taloyhtiöiden energiaratkaisujen optimoinnin kehittämiseksi.

Elinkaariviisaalle lukiolle neljä tähteä RTS-ympäristöluokituksessa – ”Rakennuksessa hyödynnetään paikallista uusiutuvaa energiaa”

SRV:n Myllypuron ytimeen toteuttama Helsingin Kielilukio on saanut neljä tähteä Rakennustietosäätiö RTS:n ympäristöluokituksessa.
Kirjoitettu Kategoriat AjankohtaistaAvainsanat ,

Hypo: Suomen talous kääntyy taantumasta vain nollakasvuun

Inflaatio helpottaa, korot laskevat ja reaalipalkat nousevat sekä asuntokaupan jumi avautuu. Rakentaminen kuitenkin hidastuu.

Simon Elo haluaa talotekniikan ratkaisut esiin: ”Tämä on merkityksellistä ja meitä on syytä kuulla”

Talotekniikka-ala kaipaa ennen kaikkea tunnettuutta. Tätä mieltä on Simon Elo, joka aloitti elokuussa Talotekniikkaliiton uutena yhteiskuntasuhdepäällikkönä.

Ilmanvaihto- ja sprinkleriurakoitsija valittu Hoasin historian suurimpaan rakennushankkeeseen

Kohde on kokonaisuudessaan myös Hoasin kaikkien aikojen suurin yksittäinen rakennushanke.
Kirjoitettu Kategoriat AjankohtaistaAvainsanat , ,

”Puuttuminen on välittämistä” – SRV:lle tuplavoitto RT:n turvallisuuskilpailussa

Wood Cityssä turvallisuuteen panostettu alusta alkaen.

Vetylaitos rakennuksen energianlähteenä – Uusiutuvalla energialla tuotettu vety on päästötöntä

Tulevaisuuden energiajärjestelmässä vedyn avulla voidaan lisätä energiantuotantoa ja tasata kulutuksen vaihteluja ilman hiilidioksidipäästöjä.
Kirjoitettu Kategoriat AjankohtaistaAvainsanat ,

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja rakentamislakiin esitetyistä muutoksista

Viime hallituskaudella hyväksyttyyn rakentamislakiin tehdään Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaisia muutoksia.
Kirjoitettu Kategoriat Lehden artikkelitAvainsanat ,

Vuoden linjasaneeraus tehtiin perinteisin menetelmin –”Viestinnällä on merkittävä rooli, etenkin näin isossa kohteessa”

Vuoden linjasaneeraus 2023 -kilpailun voittajaksi valittiin Helsingin Vuosaaressa sijaitseva As oy Säästörasti. Kuusi kerrostaloa ja 232 asuntoa käsittävän taloyhtiön talotekniikan suunnittelupalvelun toteutti Leo Maaskola oy.