Kiinteistö käyttökieltoon sisäilman takia

Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue on määrännyt Kuopion psykiatrian keskuksen tilat käyttökieltoon huonon sisäilman takia.

Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue on määrännyt Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Kuopion kaupungin yhteisesti ylläpitämän Kuopion psykiatrian keskuksen tilat käyttökieltoon. Käyttökielto astuu voimaan 1.3.2018 alkaen.

Työntekijät olivat tuoneet työnantajan tietoon työpaikan sisäilmaan liittämäänsä sairausoireilua ainakin vuodesta 2011 lähtien, jolloin työsuojelutarkastaja oli tarkastuksella kiinnittänyt asiaan huomiota. Viimeisimmässä työsuojelutarkastuksessa keväällä 2017 ilmeni, että työpaikan työntekijöillä oli lisääntyvässä määrin työpaikan sisäilmasta johtuvaa sairausoireilua, jota työnantajat olivat selvittäneet Työterveyslaitoksen ja työterveyshuollon kanssa.

Työpaikan rakenteita oli tutkittu ja korjattu useaan otteeseen. Tehdyt korjaustoimenpiteet eivät olleet tuottaneet tulosta. Työntekijöiden oireilu oli jatkunut edelleen. Työterveyshuolto oli antanut maaliskuussa 2017 suosituksen, jonka mukaan koko työpaikan henkilöstö tulisi siirtää kokonaan toisiin työtiloihin terveydellisin perustein. Työnantaja ei ollut noudattanut suositusta.

Työpaikan sisäilmaongelmien korjaaminen ja työntekijöiden altistumisen estäminen ovat työnantajan lakisääteisiä velvollisuuksia. Koska työnantajat eivät olleet tässä tapauksessa näistä velvollisuuksistaan riittävästi huolehtineet ja työterveyshuollon mukaan tiloissa työskentely tulisi lopettaa, työsuojeluviranomainen määräsi tilat käyttökieltoon.

Käyttökielto on voimassa niin kauan, kun tilat on korjattu niin, ettei niistä aiheudu vaaraa työntekijöiden terveydelle. Työsuojeluviranomainen asetti kiellon noudattamiseksi 50 000 euron uhkasakon. Työsuojeluviranomainen voi määrätä uhkasakon työnantajien maksettavaksi, jos ne eivät noudata kieltoa.

Lue myös:

Mitä vikaa sisäilmassa?

Yli puolet suomalaisista kärsii huonosta sisäilmasta

Huono läpivienti päästää homeen leviämään

Sisäilma puhutti Porvoon pajassa

Sisäilman ja mobiilikuuluvuuden kehittäjät palkittiin

 

Lue lisää

Katso kaikki