Suomen LVI-liitto odottaa korona-ajan synnyttävän innovaatioita ilmanvaihdossa

SuLVIn mukaan useat LVI-tekniikan ja ilmanvaihdon asiantuntijat ovat kehottaneet terveysviranomaisia luokittelemaan Covid-19-viruksen ilmavälitteiseksi.

Pilotti kaukolämpöverkoston vuotojen paikantamiseen satelliittikuvien avulla

Pilotin tavoitteena on, että satelliittikuvien avulla pystytään tunnistamaan mahdolliset putkivuodot kustannustehokkaasti ja nopeasti verrattuna lämpökamerakuvauksiin, joita tehdään harvemmin.

Hakunilan päiväkoti edustaa nykyaikaista puuarkkitehtuuria

Päiväkotirakennuksen rakennesuunnittelun tärkein haaste oli kokonaisstabiliteetin varmistaminen. Suunnittelutiimi ratkaisi yhtälön muun muassa vanerijäykisteisillä väliseinillä.

REHVA: Covid-19 ja usein kysytyt kysymykset

Miten koronavirus vaikuttaa talotekniikkaan? REHVA on saanut paljon kysymyksiä teollisuudelta, yliopistoilta ja valtion asiantuntijoilta sen…

Caverion ja Metropolia Ammattikorkeakoulu tiivistävät yhteistyötään

Caverion ja Metropolia Ammattikorkeakoulu viitoittavat tulevaa yhteistyötään uudella kumppanuuteen perustuvalla työelämäyhteistyösopimuksella.

Toimialojen välinen datan jakaminen lisää innovaatioita ja talouskasvua

Datan laajamittaisempi saatavuus, jakaminen ja eri lähteistä tulevan datan yhdistely uusiksi innovatiivisiksi palveluiksi tarjoaa myös työkaluja pandemian hallintaan.

Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt lähes ennallaan vuonna 2019

Sektorikohtaisista päästöistä eniten nousivat jätteiden käsittelyn aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt (+18 %). Tähän vaikutti jätevedenpuhdistuksen prosessipäästöjen hetkellinen lisääntyminen.

Talotekniikka-alan opiskelija tai opettaja: miten opinnot sujuvat?

Teemme Talotekniikkaan juttu siitä, miten alan opinnot ovat koronakriisin aikana sujuneet. Ehtisitkö vastata muutamaan kysymykseen juttua varten?

LVI-työmaat käynnissä vaihtelevasti – Korona on muuttanut työmaiden toimintatapoja

LVI-TU:n mukaan koronavirusepidemia näkyy jo rakentamisessakin, jossa kriisin vaikutukset syvenevät entisestään loppuvuotta kohden. Uudisrakentamisen hidastuminen…

Sisäilma täynnä kevätpölyä? – Puhdista ilmanvaihtoventtiilit ja vaihda suodattimet

Ilmanvaihtoventtiilien ja suodattimien puhtaanapito varmistavat sisäilman raikkauden, joka on tärkeää juuri nyt: virusvaaran lisäksi elämää häiritsevät runsaat katupölyn ja siitepölyn pitoisuudet.