Tekoälybotti Energia-assari opastaa energia-asioissa

Korona-pandemia siirsi monen taloyhtiön yhtiökokouksen syksyyn. Viimeistään syyskuun loppuun mennessä kokous olisi pidettävä. Energia-asiat ovat…

Porsaanreikä vaarantaa ikääntyneiden asumisturvallisuuden

Jatkossa vanhuksille suunnatuissa rakennuksissa saattaa olla vähemmän sprinklereitä. Toimintakyvyltään rajoittuneita sijoitetaan jo nyt tavallisiin asuntoihin,…

Kannattavuustutkimus osoittaa: Sähköurakoitsijoiden tuloskehitys vahvaa

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n varsinaisten jäsenten liikevaihdot kasvoivat vuonna 2019 ja talous pysyi vahvana.

S-ryhmä tuplasi aurinkovoimansa vuodessa

Nyt aurinkopaneeleja on kaupparyhmän katoille asennettuna noin 70 000.

Energia 2020 -tapahtuma siirtyy syksylle 2022

Energia-alan suurtapahtuma Energiamessut järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2022 Tampereella. Syy ajankohdan siirtoon on tapahtuma-alan jatkuvasti…

LVI-teknisten tuotteiden toisen kvartaalin myynnit lähes ennallaan

LVI-teknisten tuotteiden toisen kvartaalin tukkumyynneissä koettiin hyvin lievää laskua, vaikka odotukset pudotuksesta olivat koronapandemian puhkeamisen myötä suuremmat.

Uusi opas purkutöihin on julkaistu

Purkutöiden pikaopas valaisee purkuhankkeen lainsäädäntöä, ohjeistuksia ja viranomaisyhteyksiä sekä kertoo purkujätteiden hyödyntämisestä. Opas on julkaistu…