Rakennusala haluaa juurruttaa Suomeen Lean-toimintatavan
Lean on toimialariippumaton johtamisfilosofia, joka tähtää toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Lean on jo tuonut tuottavuusparannuksia teollisuuteen ja palveluihin.
Lean Construction -ohjausryhmän tavoitteena on toimia esimerkkinä maamme koko rakennusalan muutokselle. Pioneeriryhmän toiminta käynnistyi vuonna 2010.
Mukana ovat Consti, Fira, Granlund, Lemminkäinen, Liikennevirasto, Oulun yliopisto, SKANSKA, Talokeskus Yhtiöt, Sweco PM, Vianova, Vison sekä WSP.
Ohjausryhmä on valmistellut Lean-mallin käyttöönottamisen linjauksia ja periaatteita.
”Rakentamisen nykytapa on tullut tiensä päähän. Suomi ei saa jäädä muusta maailmasta jälkeen, sillä nykyinen toimintatapa ei auta kestävyysvajeen pienentämistä”, painottaa Lean-ohjausryhmän puheenjohtaja ja WSP:n toimitusjohtaja Kirsi Hautala.
Hautalan mukaan esimerkiksi Iso-Britanniassa hallitus on sitoutunut kansallisen tuottavuuden nostamiseen 15 prosentilla Leanin avulla.
Lean-ohjausryhmän mielestä Suomi tarvitsee kansallisen strategian siitä, miten rakennusalan totutut toimintatavat muutetaan aina hankintatavoista alkaen.
Ryhmän mukaan pelkkä yhteinen tahtotila ei kuitenkaan yksin riitä, vaan alalla tarvitaan myös siilot rikkova rakennemuutos. Tilaajat, alihankkijat ja loppukäyttäjät tulee kaikki päästää suunnittelu- ja rakennusprosessiin, jonka on oltava aukoton ja läpinäkyvä.