Nuohouslaki uudistuu
Tähän asti käytössä ollut piirinuohousjärjestelmä päättyy ja nuohousala siirtyy sopimusperusteiseen malliin.
Tähän asti käytössä ollut piirinuohousjärjestelmä päättyy, ja nuohousala siirtyy sopimusperusteiseen malliin.
Pelastuslaki 1078/2018 hyväksyttiin joulukuussa 2018, ja muutos tulee voimaan vuoden 2019 alusta. Sopimusperusteisessa mallissa asiakas voi jatkossa valita itse haluamansa nuohouspalvelun tuottajan kotiinsa. Piirinuohoussopimukset lakkaavat 1.1.2019, ja alueella voidaan järjestää nuohousta sopimusperusteisesti puolen vuoden siirtymäajan jälkeen. Piirinuohooja ja pelastuslaitos voivat yhteisellä sopimuksella sopia piirinuohouksen päättymisestä ilman siirtymäaikaa. Muun muassa Uusimaa, Oulun seutu ja osa Etelä-Karjalaa ovat siirtyneet sopimusperusteiseen nuohoukseen jo aikaisemmin.
Kiinteistön omistajalla säilyy vastuu huolehtia nuohouksesta. Pelastusviranomaisella on valvontavastuu alueellaan, mutta ei nuohouksen järjestämisvastuuta. Nuohoojat markkinoivat palvelujaan jatkossa itsenäisesti toiminta-alueellaan tai halutessaan yli maakuntarajojen. Nuohous tulee hoitaa vakituisesti asutuissa kiinteistöissä kerran vuodessa ja vapaa-ajan asunnoissa kolmen vuoden välein. Nuohouspalveluja saa tarjota vain nuohousalan ammattitutkinnon suorittanut henkilö.