Kiinteistöpalveluala tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa
Suomalainen työelämä tarvitsee varovaistenkin arvioiden mukaan jatkossa jopa 10 000-20 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Työvoimavaltaisella kiinteistöpalvelualalla maahanmuuttajien tarve korostuu, sillä työvoiman tarve kasvaa entisestään, kun alan työntekijöistä noin puolet jää eläkkeelle vuoteen 2020 mennessä. Akuutein työvoimapula on pääkaupunkiseudulla, Etelä-Suomessa ja suurissa kasvukeskuksissa, joihin maahanmuuttajaresurssejakin tarvitaan jatkossa eniten.
– Ulkomaisen työvoiman lisääminen kiinteistöpalvelualalla on mahdollistettava. Tulee varmistaa, että ulkomaalaisten ja suomalaisten työehdot ja verokohtelu ovat yhdenmukaiset, sanoo alan työnantaja- ja toimialajärjestö Kiinteistöpalvelut ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén. Kiinteistöpalvelut ry linjaa, että ulkomaalaisten ja suomalaisten työntekijöiden työllistämiseen ja työntekoon liittyvien pelisääntöjen on oltava yhdenmukaiset.
– Yhteiskunta on saatava nykyistä tehokkaammin osallistumaan sekä konkreettisin toimenpitein että rahoittajana työperäisten maahanmuuttajien kielikoulutukseen ja työelämävalmennukseen. Työllistämisen helpottamiseksi tarvitaan nykyistä parempia säädöksiä ja toimintaohjeita, Gramén lataa.