Green Office –toimistojen päästöt vähenivät

Suomen Green Office -toimistot vähensivät kasvihuonekaasupäästöjään vuoden 2013 aikana ennätykselliset 7 048 tonnia edelliseen vuoteen verrattuna. Sama päästömäärä tuprahtaisi ilmoille, jos kiertäisi maapallon autolla yli tuhat kertaa tai ajaisi autolla yli 60 vuotta yhtä mittaa (80 km/h). Automatka olisi yhtä pitkä kuin 55 edestakaista matkaa kuuhun.

WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöjärjestelmä. Sen avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan, saavuttaa säästöjä ja hidastaa ilmastonmuutosta.

Eniten Green Office -toimistoissa säästettiin viime vuonna sähköä. Sähkönkulutus laski lähes 9 miljoonaa kWh eli ennätykselliset kolme prosenttia aiempaan vuoteen verrattuna, mikä vähensi päästöjä noin 6 500 tonnia. Saman energiamäärän tuottaminen yhdellä tuuliturbiinilla kestäisi noin puolitoista vuotta.

”Sähkönkulutus on yksi toimiston merkittävimmistä ympäristövaikutuksista. Kulutuksen pienentäminen vuosi vuodelta vaatii aina uusia ideoita ja tapoja. Laitteiden energiatehokkuuteen kannattaa kiinnittää huomiota, mutta myös esimerkiksi valojen sammuttelu on yllättävänkin tärkeää, koska jopa 30 prosenttia toimiston käyttämästä sähköstä voi kulua valaistukseen”, WWF:n Green Office -päällikkö Helka Julkunen kertoo.

Viime vuonna Green Office -toimistot säästivät yhteensä noin 8,25 miljoonaa euroa pelkästään sähkölaskuissaan. Noin kolmasosa toimistojen käyttämästä sähköstä tuotettiin uusiutuvilla energialähteillä.

Myös paperinkulutus pieneni rutkasti. Vuonna 2013 kopiopaperia käytettiin 21 miljoonaa arkkia vähemmän kuin aiempana vuotena. Keskimäärin jokainen Green Office -toimiston työntekijä jätti tulostamatta kaksi arkkia päivässä. Päällekkäin asetettuna näistä arkeista muodostuisi yli kahden kilometrin korkuinen pino. Peräkkäin pituussuunnassa A4-arkkien muodostamalle polulle tulisi mittaa 6 250 kilometriä eli se ulottuisi Suomesta Intiaan.

Suomessa on tällä hetkellä 179 Green Office -organisaatiota, joissa työskentelee yhteensä yli 66 800 työntekijää.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki