Espoon Suurpeltoon 20-kerroksinen tornitalo
Tavoitteena on älytalo, joka ei tarvitse erillistä kiinteistönhuoltoa tai perinteistä isännöintitoimistoa.
Suomen yksi suurimmista kaupunginosa hankkeista löytyy Espoon Suurpellon alueelta. Alue on 325 hehtaaria, ja kun kaikki kaavat ovat vahvoja, tullaan tälle alueelle rakentamaan yhteensä miljoona kerrosneliötä. Valmiissa Suurpellossa tulee asumaan noin 15 000 asukasta.
”Icon kiinteistörahastojen keskustakortteli tulee olemaan vehreä ja digitaalinen”, kertoo toimitusjohtaja Markus Havulehto.
Juuri lainvoiman saanut kaavamuutos mahdollistaa 25 000 kerrosneliön rakentamisen keskustakortteliin. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan tämä rakennusoikeus jakautuu 4 asuinkerrostalon ja parkkihallin kesken.
Asuintaloista kolme ovat kahdeksankerroksisia ja Suurpellon maamerkkinä toimiva neljäs rakennus on 20-kerroksinen tornitalo. Kokonaisuuteen tulee noin 440 asuntoa ja näiden lisäksi pysäköintitilat 220 autolle sekä liiketiloja.
Korttelin kivijalkaan tulee noin 2000 neliötä liiketilaa, joka jakautuu eri palveluiden, kuten päivittäistavarakaupan, ravintoloiden ja muiden pienmyymälöiden kesken. Keskustakorttelista noin 500 metriä pohjoiseen sijaitsee kansainvälinen koulu, josta löytyy luokat 1–9.
Suurpellon keskustakorttelihankkeessa digitaalisuus on vahvasti läsnä. Tähän mennessä älyä on hyödynnetty kiinteistöissä hyvin vähän ja vain rajallisesti. Ajatus on, että lämmitystä ja ilmanvaihtoa tullaan valvomaan etäyhteyksiä hyödyntäen. Järjestelmän havaitessa poikkeamia, puuttuu ihminen asiaan tekemällä tarvittavat toimenpiteet optimaalisten olosuhteiden ylläpitämiseksi.
Antureita hyödyntäen voidaan mitata huoneiston olosuhteita. Esimerkiksi henkilömäärän kasvaessa huoneistossa anturit havaitsevat muutoksen ja säätävät ilmanvaihtoa sekä lämmitystä vastaamaan tarvetta. Tällä ratkaisulla saavutetaan hyvät ja mukavat olosuhteet sekä saadaan säästöjä aikaan, kun tiloja ei ylilämmitetä eikä ylituuleteta.
Havulehto lisää, että digitaalisuus ja lean-ajattelu näkyvät myös kohteen isännöinnissä, kiinteistönhuollossa sekä ylläpitotehtävissä. Mikäli käytävässä ei toimi valaistus, hana vuotaa, avain on unohtunut tai kadonnut, lähettää asukas ilmoituksen mobiilisovelluksen välityksellä ja tehtävä ohjautuu välittömästi oikealle taholle. Kaikki yhtiötä koskevat tiedot ja ohjeet löytyvät kätevästi applikaatiosta, joka tulee jokaisen asukkaan käyttöön.
Muita teknisiä ratkaisuja viihtyvyyden ja mukavuuden lisäämiseksi on jäteputkijärjestelmä, jonka avulla asukkaiden jätteet kuljetetaan pois maan alle sijoitettavia putkia pitkin. Yhtiön ja viherpihan käytävät pidetään sulana ja lumesta vapaana kiinteistön hukkalämmöllä. Nurmialueet toteutetaan maksaruohoa ja keinonurmea hyödyntäen, jolloin säästytään nurmikon leikkaukselta.
Tavoitteena on, että taloyhtiöiden ei tarvitse palkata erillistä kiinteistönhuoltoa eikä perinteistä isännöintitoimistoa, koska applikaatiota ja sen taustalla olevaa järjestelmää hyödyntäen, saadaan suurin osa näistä tehtävistä suoritettua tai ohjattua eri alojen asiantuntijoiden hoidettavaksi. Teknisiä ratkaisuja ja digitaalisia järjestelmiä hyödyntäen voidaan taloyhtiöiden käyttökustannuksia laskea huomattavasti, joka tulee näkymään alueen edullisimman hoitovastikkeen muodossa.