E1 jää historiaan

Uusi asetus rakennusten paloturvallisuudesta vähentää tulkintoja ja yhdenmukaistaa turvallisuustasoa.

Asetus rakennusten paloturvallisuudesta tulee voimaan 1.1.2018 ja korvaa nykyisen määräyksen RakMK E1. Asetuksella muun muassa laajennetaan yksinkertaistetussa mitoituksessa puukerrostalojen käyttötarkoituksia, helpotetaan suojaamattoman massiivisen puun käyttöä puukerrostalojen sisäpinnoissa ja mahdollistetaan yhden portaan uloskäytävät nykyistä korkeammissa asuinrakennuksissa.

Asetuksen lähtökohtana on nykyisen rakenteellisen paloturvallisuustason säilyttäminen, mutta se sisältää lukuisia muutoksia ja tarkistuksia nykyisiin määräyksiin verrattuna. Säännös laajentaa luokka-lukuarvomitoituksen käyttömahdollisuuksia tulkintojen vähentämiseksi. Tulkintojen väheneminen parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, sujuvoittaa rakentamishankkeiden läpivientiä ja alentanee siten rakentamisen kustannuksia.

Puukerrostalojen käyttötarkoituksia yksinkertaistetussa mitoituksessa on laajennettu koskemaan nykyisten asuinrakennusten ja työpaikkarakennusten lisäksi majoitusrakennuksia, hoitolaitoksia sekä kokoontumis- ja liikerakennuksia. Lisäksi suojaverhousvaatimuksia puukerrostalojen sisäpinnoissa on helpotettu, mikä osaltaan laajentaa arkkitehtonisia ratkaisuja. Käyttötarkoitushelpotukset alentavat suunnittelukustannuksia ja yhdenmukaistavat turvallisuustasoa.

Lisäksi palavien lämmöneristeiden käyttöön liittyviä vaatimuksia on tarkistettu, jotta tulkinnanvara näissäkin vähenisi. Tarkistuksia tehtäessä on pidetty mielessä alan teollisuuden toimintaedellytykset ja kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset.

Asetuksella myös mahdollistetaan yksinkertaistetussa mitoituksessa yhden portaan uloskäytävät nykyistä korkeammissa, jopa 16 kerroksisissa asuinrakennuksissa, jos rakennus on varustettu automaattisella sammutuslaitteistolla. Voimassa olevien määräysten mukaan enintään 8-kerroksinen asuinrakennus voidaan toteuttaa yhdellä uloskäytäväportaalla ja varatiellä. Sitä korkeammissa rakennuksissa edellytetään kahta uloskäytävää. Vaihtoehtoinen malli kahden uloskäytävän ratkaisulle mahdollistaa rakennusten tila- ja tonttitehokkuuden parantamisen.

Suomen rakentamismääräyskokoelman kaikki osat uudistetaan vuoden 2017 loppuun mennessä nykyisen perustuslain edellyttämään muotoon, jossa vaatimukset ja käytännön toteutusta ohjaavat ohjeet erotetaan nykyistä selkeämmin erilleen. Säännökset ja ohjeet kootaan edelleen ympäristöministeriön ylläpitämään Suomen rakentamismääräyskokoelmaan.

Lue lisää: Taloteknisten laitteiden äänet uudessa asetuksessa

Hallitus haluaa lisätä uusiutuvaa energiaa

Täsmäsuunniteltu tapahtuma LVI-suunnittelijoille

Lue lisää

Katso kaikki