Kategoria: Yritysuutiset
Gasum Tekniikka myytiin Viafin Servicelle
Gasum Oy on myynyt tytäryhtiönsä Gasum Tekniikka Oy:n teollisuuden kunnossapitokumppani Viafin Service Oyj:lle. Yrityskaupassa Gasum…

Lohja saa oman Dahlin
Dahl avaa Lohjalle oman palvelupisteen.

Rakennuskonserni Arkta laajenee
Oy Rakennuskultti Ab liittyy osaksi pirkanmaalaista Arkta-konsernia.
Muutoksia Sitowise Oy:n johdossa
Sitowisen hallitus ja Markus Väyrynen ovat yhteisesti sopineet Markus Väyrysen toimitusjohtajuuden päättymisestä.
ÅF ja Pöyry yhdistyivät
ÅF AB ja Pöyry Oyj ovat nyt yksi yhdistynyt yhtiö ÅF Pöyry.

Vahasella vahvan kasvun vuosi
Vahanen-yhtiöiden viime vuoden liikevaihto ja tulos jatkoivat jo edellisvuonna alkaneella kasvukäyrällä: liikevaihto oli 32,8 miljoonaa euroa vuonna 2018, vuonna 2017 se oli 28,5 miljoonaa euroa.

Assemblin avaa sprinkleri-yksikön
Assemblin tarjoaa jatkossa entistä laajemmin taloteknisiä palveluita avaamalla Teknisiin Palveluihin sprinkleri-yksikön.
Uponorin liikevaihto parani kaikissa segmenteissä
Uponorin tilinpäätöstiedotteen 1–12/2018 mukaan yrityksen liikevaihto parani kaikissa segmenteissä. Yritys kuvaa tulosta tasaiseksi operatiiviseksi suoritukseksi.…

Pöyrylle uusi toimisto Kittilään
Pöyry avaa Kittilään uuden toimiston, joka tarjoaa palveluita Pohjois-Suomen alueen teollisuusasiakkaille ja esimerkiksi energia-, infra- ja julkiselle sektorille.

Amplit Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi Jan Hellman
Talotekniikkayritys Amplit Oy:n yhtiökokous on sukupolvenvaihdossuunnitelman mukaisesti valinnut Jan Hellmanin hallituksen puheenjohtajaksi.