Assemblin jatkoi tuloksen parantamista

Assemblin jatkoi vuonna 2018 kasvua ja tuloksen tuntuvaa parantamista: liikevaihto kasvoi 8,8 prosenttia ja marginaali vahvistui 3:sta 4,5 prosenttiin.

Assemblin jatkoi vuonna 2018 kasvua ja tuloksen tuntuvaa parantamista: liikevaihto kasvoi 8,8 prosenttia ja marginaali vahvistui 3:sta 4,5 prosenttiin.

Asennusmarkkinat pysyivät vahvana myös vuonna 2018. Joidenkin suurkaupunkien asuntomarkkinat heikentyivät, mutta toisaalta infrastruktuurihankkeisiin, kouluihin ja sairaaloihin kohdistuvat julkiset investoinnit jatkoivat kasvuaan.

”Aloitamme vuoden 2019 vakaalta pohjalta ja yhteisen etenemissuunnitelman turvin. Tavoitteenamme on luoda markkinoiden kiinnostavin, houkuttelevin ja kannattavin asennusyhtiö”, toteaa Assemblin-konsernin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Mats Johansson.

”Assemblin-konsernissa kannattavuus kasvoi kaikilla liiketoiminta-alueilla, mutta eniten Suomessa, jonka tulos oli ensimmäistä kertaa moneen vuoteen voitollinen ja kannattavuus oli 2,0 prosenttia”, toteaa Assemblin Suomen toimitusjohtaja Magnus Eriksson.

Lue lisää

Katso kaikki