Kategoria: Ajankohtaista

Sähköala auttaa aktiivisuudellaan ulos kriisistä
Sähköala ei suostu ripottelemaan tuhkaa päälleen vaan ala katsoo rohkeasti kohti valoisaa tulevaisuutta.
Kampanjalla kannustetaan ostamaan kotimaista
K-Rauta yhteistyökumppaneineen kampanjoi suomalaisen työn puolesta – tavoitteena kannustaa suomalaisia ostamaan kotimaassa valmistettuja tuotteita. Suomalaisen…

Suljetuissa museoissa tapahtuu – Senaatti-kiinteistöt aikaistaa kunnossapitotöitä
Museoissa ja linnoissa on nyt hiljaista, sillä kohteet on suljettu asiakkailta koronapandemian vuoksi. Monessa paikassa kuitenkin korjaustyöt jatkuvat.
Tukes: Älä käytä otsonointia koronan torjuntaan
Tukesin tiedotteen mukaan otsonaattoreita eli otsonikaasua tuottavia laitteistoja kaupataan tällä hetkellä aktiivisesti koronaviruksen ja muiden…

Alan imagoa nostamassa
Piia Sormunen on nimitetty talotekniikan Industry Professoriksi Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekuntaan. Uudessa työssään Sormunen haluaa nostaa talotekniikka-alan imagoa ja tehdä alasta houkuttelevan uravalinnan.

Lämpöpumppumyynnin hyvä vauhti jatkuu
SULPUn toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen: "Lämpöpumppuala on oivallinen sektori myös koronaepidemian aikaiselle tai jälkeiselle vihreälle elvytykselle."
Rakennusteollisuudelta vetoomus kuntien johdolle: Jatketaan julkista rakentamista mahdollisimman normaalisti
Rakennusteollisuus RT vetoaa suoraan kuntien ylimpään johtoon, jotta kunnat eivät leikkaisi teknisen toimialan toiminnoistaan koronaepidemian…

Korona vähentää taloyhtiöiden korjausrakentamista
Koronakriisin heikentämä taloustilanne vähentää taloyhtiöiden korjausrakentamista, selviää Kiinteistöliiton kaksi kertaa vuodessa tekemästä Korjausrakentamisbarometristä.
LVI-teknisiä tuotteita myytiin alkuvuonna reippaasti
LVI-teknisten tuotteiden tukkumyynnit vuoden ensimmäisen kvartaalin osalta ylittivät viime vuoden vastaavan ajanjakson myynnit lähes seitsemällä prosentilla.
Vesihuoltoverkostoa ylläpidetään poikkeusoloissakin
Puhdas vesi ja toimiva viemäröinti ovat elintärkeitä meille kaikille. Vedenjakeluverkoston pituus pääkaupunkiseudulla on noin 3 300…
