YIT valittu jälleen rakennusalan ihannetyönantajaksi

Tekniikan ja luonnontieteiden alan opiskelijat valitsivat jo kuudetta vuotta peräkkäin YIT:n rakennusalan ihannetyönantajakseen Universumin opiskelijatutkimuksessa 2015. Tutkimustuloksissa työnantajan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousivat monipuoliset työtehtävät, ystävällinen työilmapiiri ja kehitystä tukevat esimiehet.

YIT:lle palkataan tänäkin vuonna noin 600 harjoittelijaa ja kesätyöntekijää kasvattamaan käytännön kokemustaan ja soveltamaan teoriatietoaan osaamistaan vastaavissa tehtävissä esimerkiksi YIT Polku -harjoitteluohjelmissa. YIT Polulla kesäharjoitteluun valitut ammattikorkeakoulu- ja korkeakouluopiskelijat sekä osa ammattikouluopiskelijoista työskentelevät suunnitelmallisesti osaamisensa ja opiskelujensa mukaisissa avustavissa ja itsenäisissä haalari- tai työnjohtotehtävissä.

”Onnistunut kesäharjoittelukokemus on sekä opiskelijan että YIT:n etu. Opiskelijat saavat työkokemusta jo ennen valmistumistaan ja pääsevät siirtymään työelämään sujuvammin. Arvokasta tietoa ja oppia vaihdetaan puolin ja toisin työmailla kesäharjoittelujen aikana,” kertoo YIT:n oppilaitosyhteistyöstä vastaava Timo Piili.

Rekrytointi- ja opiskelijatapaamiset, yritysvierailut sekä kesätyö- ja harjoittelumahdollisuudet ovat toimivia tapoja esitellä sekä yritystä että rakennusalaa opiskelijoille. YIT:llä yhteistyö oppilaitosten kanssa on viety askeleen pidemmälle. Tavoitteellisen, yhteisiin vuosisopimuksiin perustuvan yhteistyön lisäksi YIT on ollut ensimmäisenä mukana kehittämässä viiden opintopisteen arvoisen YIT Opinnot -koulutusohjelman, joka on suunnattu rakennusalan ammattikorkea- ja korkeakouluopiskelijoille yhteistyökouluissa.

”Tarve saada opetettu teoria ja nykyaikaiset tuotannon menetelmät ja vaatimukset kohtaamaan paremmin nousi usein esiin oppilaitosten kanssa keskustellessamme. HAMK ja TAMK lähtivät nelisen vuotta sitten ennakkoluulottomasti kehittämään opintokokonaisuutta kanssamme. YIT Opinnoissa kokenut projektihenkilöstömme toimii kouluttajina ja pääsee jakamaan osaamistaan opiskelijoille käynnissä olevia työmaitamme koulutussisältöinä hyödyntäen”, Piili kertoo.

Uusin 27 hengen ryhmä YIT Opintolaisia eri oppilaitoksista aloitti opintonsa viime viikolla. Rakennusinsinööri-, rakennusmestari- sekä rakennusalan DI-opiskelijoille tarkoitettu YIT Opinnot on laajentunut jo kuuteen ammattikorkeakouluun sekä Tampereen Teknilliseen Yliopistoon. Tähän mennessä YIT Opintolaisia on valmistunut noin seitsemänkymmentä.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki