YIT myi Buisness Park Safiirin saksalaiselle rahastolle
YIT Rakennus Oy on solminut 21.12.2011 kauppasopimuksen Espooseen Iso Omenan viereen sijoittuvasta Business Park Safiirista. Ostaja on saksalainen rahasto, joka tiedottaa kaupasta itse omalla tiedotteellaan myöhemmin. Kaupan arvo on noin 50 miljoonaa euroa.
– Kulunut vuosi on näyttänyt, että uudet kansainväliset rahastot ovat kiinnostuneita pohjoismaisista markkinoista ja haluavat sijoittaa tuottaviin kohteisiin myös Suomessa, toteaa sijoittajatoiminnasta vastaava johtaja Seppo Martikainen YIT:n toimitilarakentamisesta.
Business Park Safiirin kokonaislaajuus on valmistuessaan noin 14 000 m2. Safiirin pääkäyttäjiksi tulevat teknologiayhtiö Outotec Oyj ja HUS. Lisäksi Safiiriin sijoittuu pienempiä vuokralaisia.
Safiirin rakentaminen on aloitettu ja se valmistuu kahdessa osassa. Ensimmäinen vaihe kattaa noin 8 800 m2 ja se valmistuu maalikuussa 2012. Noin 5 300 m2 suuruinen toinen vaihe käynnistyy maaliskuussa 2012 ja valmistuu kesäkuussa 2013. Safiirille haetaan kultatason kansainvälistä LEED-sertifiointia.