Varainhankintakampanja jatkuu TTY:ssä

Valtioneuvosto on päättänyt jatkaa Tampereen teknillisenä yliopistona toimivan TTY-säätiön valtion vastinrahoitukseen oikeuttavan varainhankinnan määräaikaa kuudella kuukaudella 30.6.2012 saakka.
Vastinrahan maksamisen tarkoitus on tukea yliopistojen pääomittamista. Jokaista yksityisen tahon tekemää lahjoitusta kohden valtio lahjoittaa 2,5-kertaisen summan. Yliopistojen keräämät varat ja niitä vastaan yliopistoille maksettu vastinrahoitus kohdennetaan yliopistojen peruspääomaan, jonka tuottoja yliopisto voi käyttää päätöstensä mukaisesti.
TTY-säätiön tavoitteena on kerätä yksityisiltä rahoittajilta 50 miljoonan euron lahjoitukset säätiöpääomaan. Tällöin valtion osuudeksi muodostuu 125 miljoonaa euroa. TTY-säätiö on tähän mennessä saanut sitoumukset noin 38,2 miljoonan euron yksityisistä lahjoituksista.www.tut.fi

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki