Useaa koulua kunnostetaan koululaisten lomaillessa
Koululaisten siirryttyä kesälaitumille aloitetaan monessa Helsingin koulussa kunnostustyöt. Korjaustyöt alkoivat kesäkuun alussa muun muassa Keinutien ja Pihlajamäen ala-asteilla.
Pihlajamäen ala-asteen sisäilmaa parannetaan
Pihlajamäen ala-asteen kunnostus parantaa koulun sisäilma- ja lämpöolosuhteita sekä energiataloutta. Hankkeen aikana kunnostetaan esimerkiksi koulun opetustilat, hallinnon ja ruokahuollon tilat sekä kehitetään rakennuksen kulkuyhteyksiä ja esteettömyyttä. Lucina Hagmanin kujalla sijaitsevan koulun kunnostus valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä. Osa koulun toiminnasta siirtyy kunnostuksen ajaksi pihalle pystytettäviin paviljonkirakennuksiin.
Kuvataidelukion varustetasoa kehitetään kunnostuksen yhteydessä
Helsingin kuvataidelukion Torkkelinkadun koulussa parannetaan erityisesti tilojen terveellisyyttä ja talotekniikkaa. Rakennukseen rakennetaan koneellinen ilmanvaihto parantamaan sisäilmaa, ja esteettömyyttä edistetään uudella hissillä. Myös koulun kaluste- ja varustetasoa kehitetään, ja lähes kaikki sisäpinnat uusitaan tai kunnostetaan. Hanke valmistuu marraskuussa 2016. Kuvataidelukion Torkkelinkadun opetus siirtyy korjaustöiden ajaksi Mäkipellontie 19:ssä sijaitsevaan koulurakennukseen.
Stadin ammattioppilaitos Teollisuuskadulla saa lisää tiloja
Stadin ammattioppilaitoksen tiloissa Teollisuuskatu 23:ssa alkoi kesäkuun alussa mittava hanke, jossa ammattiopiston tiloja laajennetaan ja parannetaan. Myös opetusviraston hallinnolle rakennetaan tilat samaan kiinteistöön. Hankkeen aikana uusitaan muun muassa kiinteistön talotekniikka. Rakennustyöt valmistuvat vaiheittain joulukuun 2016 ja kesän 2017 välillä.
Keinutien ala-asteelle viihtyisämpi piha ja uusi hissi
Keinutien ala-asteen kunnostuksessa keskitytään erityisesti sisäilman, talotekniikan ja koulun rakenteiden parantamiseen. Keinutie 3:ssa sijaitsevan koulun esteettömyyttä parannetaan, ja piha kohennetaan viihtyisäksi ja liikkumiseen aktivoivaksi. Hankkeen on suunniteltu valmistuvan kesäkuussa 2017. Väistötiloina toimivat Vesalan yläasteen pihalla olevat paviljongit. Osa opetuksesta jää kunnostustöiden ajaksi nykyiseen koulurakennukseen.
Oulunkylän ala-asteelle uutta talotekniikkaa ja pihan laajennus
Oulunkylän ala-asteen Teinintien koulussa uusitaan rakennuksen talotekniikkaa ja pihaa laajennetaan. Koulun kaksi keittiötä yhdistetään ja pihan kahdesta viipalerakennuksista luovutaan. Työt valmistuvat kesällä 2017. Osa opetuksesta järjestetään kunnostustöiden ajan Veräjälaakson toimipisteen pihalle siirretyissä väistötiloissa.