Uponorille 3,2 miljoonan euron veronmaksu

Kesällä 2008 Uponor-konsernin joissakin suomalaisissa yhtiöissä suoritettiin verotarkastus koskien vuosia 2004–2007. Verottaja on nyt antanut lopullisen verotarkastuskertomuksen pohjalta jälkiverotuspäätöksen verovuodesta 2005. Päätös velvoittaa Uponorin maksamaan 3,2 miljoonaa euroa lisää veroja ja viivemaksuja tammikuussa 2012.
Yhtiö aikoo hakea muutosta päätökseen jättämällä oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakuntaan. Muiden vuosien osalta kesällä 2008 aloitettu käsittely on edelleen kesken. Niiden vaikutusta arvioidaan sitten, kun niiden osalta tulee päätöksiä.
Kiista koskee lähinnä yhtiön sisäisten palveluveloitusten markkinaehtoista siirtohinnoittelua Uponor Business Solutions Oy:ssä, joka tarjoaa konsernin yhteisten tietojärjestelmien käyttöönottoon, ylläpitoon ja kehitykseen liittyviä palveluita. Uponor on soveltanut tässä OECD:n siirtohintaohjeita. Palvelumaksua on laskutettu tytäryhtiöiltä, jotka ovat ottaneet järjestelmiä käyttöön, eikä kaikilta konserniyhtiöiltä kuten verottaja esittää.
Verottajan vaatimasta summasta pääosa eli 1,9 miljoonaa euroa on veroja, joiden maksun olisi Uponorin näkemyksen mukaan tullut ajoittua pidemmälle ajanjaksolle sen mukaan, kuinka tietojärjestelmien käyttöönotto etenee. Loppuosa eli 1,3 miljoonaa on viivekorkoja ja veronlisäyksiä. Yhtiö kirjaa viivekorot ja veronlisäykset vuoden 2011 tilinpäätökseen.
Uponorin talousjohtaja Riitta Palomäki on pettynyt verottajan ratkaisuun.
– Olemme kaikin keinoin pyrkineet auttamaan verottajaa ymmärtämään palveluyhtiömme toimintaa ja liiketoimintamallia. Verottajan päätöksessään tekemä linjaus tulee vaikuttamaan siihen, mihin tällaisia palveluyksiköitä jatkossa sijoitamme.

Lue lisää

Katso kaikki