Työtapaturmat vähenivät vuonna 2014
Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) ennakkoarvion mukaan vakuutuslaitokset korvasivat yhteensä noin 117.000 palkansaajille sattunutta työtapaturmaa vuonna 2014. Määrä on noin 5 prosenttia edellisvuotta pienempi. Teollisuus ja rakennusala johtavat tapaturmataajuustilastoa.
Korvatuista tapaturmista hieman alle 100.000 oli työpaikkatapaturmia, mikä oli noin 2 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013. Lisäksi vapaaehtoisesti itsensä vakuuttaneille yrittäjille korvattiin noin 6.500 työtapaturmaa.
Ennakkoarvion mukaan työpaikkatapaturmissa kuoli viime vuonna 20 palkansaajaa. Vuonna 2013 työpaikkatapaturmissa sai tämän hetken tiedon mukaan surmansa 20 ja työmatkatapaturmissa 12 palkansaajaa.
Työmatkatapaturmissa kuolleiden määrästä ei esitetä tänä vuonna ennakkoarviota. Tieto palkansaajien työmatkatapaturmakuolemien lukumäärästä julkaistaan ensi syksynä, kun vuoden 2014 lopulliset tapaturmaluvut julkaistaan.
Tapaturmataajuudet laskivat
Kaikkien toimialojen yhteenlaskettu tapaturmataajuus oli noin 29,3 työpaikkatapaturmaa/miljoona työtuntia. Taajuusluku laski hieman vuodesta 2013, jolloin taajuus oli 29,6.
”Talouden taantumassa työt vähenevät tyypillisesti keskimääräistä korkeamman riskin toimialoilla, mikä selittää taajuuden laskua. Toki myös työturvallisuudessa on otettu hyviä edistysaskelia. Tapaturmien vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet nousevat korostetusti esille taloudellisesti vaikeina aikoina”, toteaa johtaja Mika Tynkkynen Tapaturmavakuutuslaitosten liitosta.
Toimiala Tapaturmataajuus vuonna 2014 (vuonna 2013)
Teollisuus 35 (33)
Rakentaminen 63 (63)
Vähittäis- ja tukkukauppa 30 (29)
Kuljetus ja varastointi 43 (46)
Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 52 (52)
Kuntasektori 22 (24)