Tutkimus: Rakennusten energiankulutus alas maalämpöpumpulla ja LED-valaistuksella

Maalämpöpumpun ja LED-valaistuksen käytöllä on VTT:n ja Itä-Suomen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan mahdollista merkittävästi pienentää rakennusten energiankulutusta. Tutkimuksen mukaan LED-valoputket kuluttavat rakennuksissa yleisimmin käytettyihin T8-loisteputkiin verrattuna yli 50 prosenttia vähemmän sähköä.Maalämpöpumpulla puolestaan voi pienentää rakennuksen sähkönkulutusta jopa 60 prosenttia etenkin kaukolämpöverkon ulkopuolella.

VTT:n ja Itä-Suomen yliopiston Enefir-tutkimushanke paljasti, että maalämpöpumpuista saatava etu on etenkin suoraan sähkölämmitykseen verrattuna huomattava. Kahdessa sähkölämmitteisessä omakotitalossa tehdyissä mittauksissa maalämpöpumppuinvestointi pienensi sähkönkulutusta yli 60 prosenttia. Laskelmien mukaan toisen koekohteen investointi maksoi itsensä takaisin noin seitsemässä vuodessa.

Maalämpöpumpun tuoma säästö perustuu siihen, että sen avulla on mahdollista siirtää samalla sähköenergialla enemmän lämpöenergiaa lämmitettävään rakennukseen. Tutkimuksen mukaan syntyvien säästöjen määrään vaikuttavat merkittävästi pumpun lämmönkeruupiirin asennuspaikka ja pituus.

Maalämpöpumpun lisäksi valaistusratkaisuilla ja ilmavuotojen entistä tarkemmalla paikantamisella voi pienentää rakennuksen energiankulutusta. Esimerkiksi LED-valoputket kuluttavat tutkimuksen mukaan yli 50 prosenttia tavallisia T8-loisteputkia vähemmän sähkövirtaa. LED-putkien hukkalämpö on myös T8-putkia pienempi, eikä T8-putkien korvaaminen LED-putkilla vaadi valaisinrunkojen uusimista.

Ilmavuotojen paikantaminen on tutkimuksen mukaan tärkeää erityisesti peruskorjausten suunnittelussa. Tutkimuksen koekohteita vertailtaessa kävi ilmi, että ilmatiivis rakennus kuluttaa 40 prosenttia vähemmän lämpöenergiaa rakennuskuutiometriä kohden kuin vastaava rakennus, jossa ilmatiiviys on huono.

Enefir-tutkimushankkeen rahoitti Tekes Euroopan aluekehitysrahaston varoista. Rahoittajia ja toimeksiantajia olivat myös Andritz Oy, Pieksämäen kaupunki, Rautavaaran kunta, Kuopion kaupunki, Valtavalo Oy, Putki-Masa Oy, FinnEnergia Oy sekä Insinööritoimisto Granlund Kuopio Oy. Asiantuntijoina hankkeeseen osallistuivat Motiva Oy ja Kuntaliitto.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki