Tutkimus: Lähes joka toinen aikoo remontoida tai kunnostaa nykyistä asuntoaan

Lähes puolet suomalaisista pitää oman asunnon myyntitilannetta huonona tai erittäin huonona. Asunnon vaihtamisen vähentyessä, remonttihalut kasvavat. 44 prosenttia aikookin remontoida tai kunnostaa nykyistä kotiaan. Kunnostustietoa haetaan netistä ja alan liikkeistä.
Sokeva Oy:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan remonttitarvikkeita ei osteta verkkokaupasta. Taloustutkimuksen sähköisesti toteuttamaan tutkimukseen vastasi huhtikuun aikana 1020 suomalaista.
Nyt tehdään enimmäkseen pienehköä kunnostusta. Kysyttäessä investoinnin määrää, havaitaan, että isojen remonttien aika ei ole juuri nyt. Joka kolmas vastaaja kertoo käyttävänsä 500–1000 euroa, joka viides 1000–3000 euroa. Yli 5000 euron panostuksia on vain joka kymmenennellä.
Tutkimustulokset kertovat myös, että työt halutaan tehdä enimmäkseen omin käsin.
”Suomen taloudellinen tilanne näkyy tutkimuksemme tuloksissa erittäin selvästi. Asuntokauppa on hiljaista ja ihmiset muuttavat vähemmän. Positiivinen seuraus tästä on, että kiinnostus kotien kunnostukseen nousee. Remonttifirmoille ei kuitenkaan taida olla luvassa suurta toimeksiantojen tulvaa, nyt heiluvat enimmäkseen omat hihat”, tutkimustuloksia kommentoi Sokeva Oy:n toimitusjohtaja Markku Kärppä.
Ne ketkä teettävät työtä ulkopuolisella tekijällä, hyödyntävät vahvasti kotitalousvähennystä. Vastaajista 66 prosenttia käyttää edun oman kodin kunnostustöissä. Myös mökkiremonteissa kotitalousvähennyksen käyttö on yleistä, 53 prosenttia on hyödyntänyt tätä etua.
Sokevan teettämän tutkimuksen mukaan digitalisaatio ei ole vallannut remonttikauppaa. Tietolähteenä erilaiset verkkopalvelut ovat erittäin tärkeässä roolissa. Vastaajista 71 prosenttia hakee remontti- ja kunnostustietoa verkon kautta. Toiseksi tärkein tietolähde on rautakauppa, josta neuvoja hakee 58 prosenttia. Kauppapaikkana verkkokauppa ei ole lainkaan suosittu, vain 7 prosenttia kunnostajista ostaa tavarat virtuaalihyllystä.
”Me suomalaiset olemme tottuneet hakemaan remonttitavarat rautakaupasta, muutos verkko-ostamisen suuntaan on erittäin hidasta. Toteutimme saman tutkimuksen kaksi vuotta sitten. Silloin 5 prosenttia vastaajista kävi verkkokaupan hyllyllä remonttiasioissa. Nyt siis kasvua vain kaksi prosenttiyksikköä. Kyllä tutkimus kertoo, että rautakaupan kannattaa yhä edelleen panostaa myymälähenkilökunnan osaamiseen ja palveluun”, Kärppä toteaa.
Sokeva Oy:n Taloustutkimuksella teettämä tutkimus toteutettiin huhtikuussa 2015. Sähköisesti toteutettuun tutkimukseen vastasi 1020 suomalaista. Vastaajista 55 prosenttia oli miehiä ja 45 prosenttia naisia