Tulvavesissä uusiutuvan energian potentiaalia

Tulvasuojelu paranisi merkittävästi nykytilanteesta, kun tulvavesien varastointimahdollisuuksia lisättäisiin ja näin vältettäisiin tulvista aiheutuvia vahinkoja. Samalla voitaisiin tuottaa uusiutuvaa energiaa ja vähentää tarvetta kalliisiin tulvasuojelutoimenpiteisiin.

Vesivoimayhtiöt valmistautuvat vuosittain kevättulvien tuloon tekemällä useisiin järviin niin sanottuja kevätkuoppia, eli järvien vedenpintaa lasketaan lupaehdoissa määritettyyn tasoon, jotta lumien sulamisvedet mahtuisivat järviin aiheuttamatta suuria tulvia.

Käytössä oleva vesien varastotilavuus on kuitenkin monessa vesistössä riittämätön tulvien torjumiseksi. Veden pinnan noustessa joudutaan tulvien helpottamiseksi vettä juoksuttamaan myös voimalaitosten ohitse, eikä vettä saada hyödynnettyä sähkön tuotantoon.

Energiateollisuus ry:n mukaan vesivoimalaitosten ohijuoksutuksissa hukataan merkittävä määrä energiaa. Esimerkiksi vuonna 2012 vesivoimalaitosten ohi juoksutettiin vettä energiana noin 1140 gigawattituntia (GWh), mikä vastasi 4,2 prosenttia Suomen uusiutuvan sähkön tuotannosta tuona vuonna tai 63.000 sähkölämmitteisen pientalon vuotuista sähkönkulutusta (kulutus 18.000 kWh/vuosi).

Menetetyn tuotannon rahallinen arvo on noin 42 miljoonaa euroa laskettuna kyseisen vuoden tukkusähkön Suomen keskihinnan mukaan.

Suuri osa nyt hukkaan menevästä energiasta saataisiin hyödynnettyä rakentamalla uusia tekoaltaita ja muuttamalla järvien säännöstelykäytäntöjä. Kun tulvien vesimäärille olisi riittävästi varastoja, voitaisiin lumien sulamisvedet hyödyntää sähköntuotannossa haluttuna ajankohtana.

Nämä toimenpiteet toisivat lisää uusiutuvaa energiantuotantoa, lisäisivät vesivoimalaitosten säätökäyttömahdollisuuksia ja parantaisivat tulvasuojelun tasoa kustannustehokkaasti.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki