Toimialan megatrendit eduksi Caverionille

Caverion-konsernin vuoden 2014 liikevaihto ja käyttökate pysyivät vuonna 2014 edellisvuoden tasolla. Takana on vahva vuosineljännes.

Konsernijohtaja Fredrik Strandin mukaan vuonna 2014 Caverion-konsernissa keskityttiin rakentamaan yhtä, yhtenäistä yritystä.

”Parannamme kannattavuuttamme ennen kaikkea panostamalla omaan sisäiseen tehokkuutemme”, Strand sanoo.

Projektien riskinhallintaa on parannettu muun muassa ottamalla käyttöön läpinäkyvät hyväksymisvaltuudet sekä uudet käytännöt projektien ohjausryhmille ja seurantaan.

”Vuonna 2015 strateginen painopisteemme siirtyy vähitellen kannattavan kasvun luomiseen. Tavoitteenamme on saavuttaa yli kuuden prosentin käyttökate vuoden 2016 loppuun mennessä.”

Konsernissa uskotaan, että toimialan megatrendit, kuten lisääntynyt teknologian käyttö rakennuksissa, energiatehokkuutta koskevat vaatimukset ja lisääntyvä digitalisoituminen sekä automaatio, luovat edelleen kysyntää Caverionin palveluille ja ratkaisuille tulevina vuosina.

Teknisen asennuksen ja kunnossapidon odotetaan pysyvän vakaina. Parempaa energiatehokkuutta ja parempia sisäilmaolosuhteita koskevat vaatimukset sekä tiukentuva ympäristölainsäädäntö tukevat merkittävästi markkinoiden positiivista kehitystä.

Kiinteistöjen ja teollisuuden suurten uusien tarjousten odotetaan lisääntyvän vuoden aikana. Tarjoustoiminnassa on nähtävissä myönteisiä merkkejä etenkin julkisella sektorilla ja teollisuudessa. Alhaisen korkotason ja rahoituksen saatavuuden odotetaan tukevan investointeja. Talotekniikan kokonaistoimitusten suunnittelun ja toteutuksen kysynnän odotetaan kehittyvän suotuisasti erityisesti suurissa ja teknisesti vaativissa projekteissa.

Konsernin vuoden 2014 liikevaihto vertailukelpoisin valuuttakurssein oli 2475,4 (2543,6) miljoonaa euroa ja käyttökate ilman kertaluonteisia eriä 80,7 (81,7) miljoonaa euroa, eli ne säilyivät edellisvuoden tasolla. Tilauskanta joulukuun lopussa oli 1323,6 (1240,7) miljoonaa euroa, kasvua oli seitsemän prosenttia edellisvuoden lopusta.

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2015 liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla, ja että käyttökateprosentti vuonna 2015 kasvaa merkittävästi.

 

 

 

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki