TEM: Bioenergialla tuotetaan uusiutuvasta energiasta noin 80 %

Suomen kokonaisenergian kulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 402 terawattituntia (TWh) vuonna 2010. Kulutusta kasvattivat teollisuustuotannon elpyminen ja suurempi rakennusten lämmitystarve. Kulutus kasvoi lähes samalle tasolle kuin ennen vuoden 2008 talouden taantumaa.
Energian käytöstä uusiutuvan energian osuus oli 26,3 prosenttia eli noin 106 TWh. Suhteutettuna energian loppukulutukseen uusiutuvan energian osuus oli 30,3–31,3 %, mikä on hyvin EU:n asettamalla kehitysuralla, jonka mukaan uusiutuvan energian osuuden tulee vuonna 2020 olla Suomessa 38 prosenttia energian loppukulutuksesta.
EU-tavoitteen saavuttaminen edellyttää vielä reilusti työtä. Suurin osa, noin 80 %, uusiutuvasta tuotetaan bioenergialla. Valtaosa uusiutuvien käytön lisäyksestä tulee yhä puubiomassoista. EU-velvoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin merkittävää panostusta myös muihin raaka-aineisiin. Etanolin, biokaasun ja biodieselin tuotanto ovat meillä vasta alku- ja kehittely­vaiheessa. Nämä tiedot ilmenevät Bioenergia -toimialaraporttista, joka julkistettiin 24.11.2011 Helsingissä.
Suuret NER 300 -investointihankkeet, jotka Suomessa tarkoittaisivat biojalostamojen rakentamista, ratkeavat Euroopan komissiossa arviolta vuoden 2012 jälkimmäisellä puoliskolla. Biojalostamoiden, samoin kuin syöttötariffin avulla edistettävien uusien tuulivoimahankkeiden vaikutus Suomen uusiutuvan energian käyttöosuudessa näkyy täysimääräisesti 3–5 vuoden kuluessa. Energian säästöön liittyvien toimenpiteiden tehostamista ei pidä unohtaa, jotta tavoitetta saavutettaisiin nopeammin myös kokonaisenergian kulutuksen alenemisen avulla.
Myös etanolin tuotanto on kotimaisen viljamarkkinan ylituotantotilanteessa varteenotettava vaihtoehto etenkin tuotannon sivujakeiden korvatessa myös tuontivalkuaisrehua. Kannattava toiminta voidaan saavuttaa integroimalla tuotanto muun energiaintensiivisen tuotannon yhteyteen. Lisäehtona tietysti on EU:n määrittelemien tuotannon kestävyyskriteerien täyttyminen.
Tulevaisuudessa bioenergiasektori voi mahdollistaa tuhansien uusien työ­paikkojen syntymisen. EU-tavoitteen nopea toteutus loisi merkittävän kasvupohjan bioenergia-alan pk-yrityksille. Ala on tärkeä kasvupotentiaalin omaava osa suomalaista maa- ja met­sätaloutta, metsäteollisuutta sekä energia- ja ympäristöteknologia-alan teollisuutta. Tuotan­tolaitokset sijoittuvat eri puolille maata tarjoten työtä ja toimeentuloa ydinmaaseudulle ja harvaan asutulle maaseudulle.
Bioalan teknologia on monin osin vielä kehittymätöntä. Yksi tulevaisuuden haasteista onkin sen kehittäminen niin, että vaikeasti hyödynnettävät raaka-aineet saadaan prosessoitua tehokkaasti. Suuri huomio tulisi kiinnittää etenkin yhdyskuntien, kotitalouksien sekä teollisuustuotannon sivu- ja jätejakeiden energia- ja ravinnesisällön hyödyntämiseksi tarvittavaan teknologiaan. Tämä luo merkittäviä kasvumahdollisuuksia myös ympäristöteknologian kone- ja laitevalmistukselle.
Tilastokeskuksen mukaan pk-bioenergiatoimialaan kuuluvan yritysryhmän liikevaihto oli 775 miljoonaa euroa vuonna 2009. Tuotannon jalostusarvo oli 188 miljoonaa euroa. Alan toimintaa harjoitettiin 969 toimipaikassa, jotka työllistivät 4 300 henkilöä. Yrityksistä liki 88 prosenttia oli alle 10 henkilöä työllistäviä mikroyrityksiä. Näiden yritysten osuus alan liikevaihdosta oli 37 % ja työpaikoista 36 %.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki