TANKKI-hankkeesta pontta öljysäiliöiden riskienhallintatyöhön

Kymmenessä Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnassa toteutettu TANKKI – öljysäiliöiden ympäristöriskit hallintaan -hanke päättyy maaliskuun lopussa. Pelastuslaitosten ja mukana olleiden kuntien mukaan öljysäiliöiden riskienhallintatyö ei ole mennyt hukkaan.

TANKKI-hankkeen tavoitteena oli vähentää lämmitysöljysäiliöiden aiheuttamia terveydellisiä, ympäristö- ja taloudellisia riskejä yksityisille henkilöille ja yhteiskunnalle. Päijät-Hämeestä hankkeessa mukana olivat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Nastola, Padasjoki ja Sysmä.

Lähes kolme vuotta kestäneen hankkeen tuloksista on todellista hyötyä osallistuneille kunnille ja pelastuslaitoksille sekä öljysäiliön omistajille: hankkeen jälkeen elämään jääviä tuloksia ovat öljysäiliökartoituksen tulokset, hankkeessa tuotettu sähköinen riskienhallintatyökalu sekä neuvontaopas öljysäiliön omistajille. Riskienhallintatyötä edistävät lisäksi hankkeessa tuotetut videot, selvitykset sekä öljyyntyneen maan in situ-puhdistuksen pilotoinnin tulokset. Hanke edisti myös viranomaisten keskinäistä vuoropuhelua.

Kunnan ja pelastuslaitoksen viranomaiset hyödyntävät öljysäiliökartoituksen tuloksia valvontatyössään. Säiliön omistajat puolestaan aktivoituivat miettimään öljysäiliöasioitaan, kuten säiliötarkastuksen tai muutosilmoituksen tarpeellisuutta.

Hankkeen aikana toteutettiin kiinteistöille öljysäiliökartoitus, jonka avulla lisättiin öljysäiliön omistajien ympäristötietoisuutta ja samalla päivitettiin viranomaisten säiliötietoja. Öljysäiliökyselyitä lähetettiin Päijät-Hämeen hankekuntien kiinteistöille vajaa 6200 kappaletta. Vastauksia kyselyyn tuli 46 prosenttia.

Öljysäiliön omistajat saivat hankkeen aikana tietoa säiliönsä huoltoon, vastuisiin ja käytöstä poistamiseen liittyen. Tietoisuutta lisättiin järjestämällä neuvontaa paikallisissa tapahtumissa sekä olemalla esillä eri medioissa. Lisäksi erilaisia viestinnän tekoja, kuten lehtijulkaisuja, sähköistä viestintää, radio- ja televisiohaastatteluja hankkeessa tehtiin yhteensä noin 80.

Hankkeessa tavoitettiin kokonaisuudessaan noin 9000 öljysäiliön omistajaa. Jatkossa öljysäiliön omistaja voi hakea neuvoja hankkeessa tuotetusta oppaasta ”Ennakoi ja karta kalliita öljyvahinkoja – Opas öljysäiliön omistajille ja haltijoille”. Opas löytyy hankkeen internet-sivuilta: http://www.lamk.fi/projektit/tankki/jutut-julkaisut/

Sähköinen työkalu neuvoo öljysäiliön omistajaa

Hankkeessa tuotettiin sähköinen öljysäiliöiden riskienhallintatyökalu, joka edistää öljysäiliön omistajien tietoa omista säiliöriskeistään. Helppokäyttöinen työkalu antaa täyttäjälleen kommentteja ja toimenpide-ehdotuksia siitä, miten eri tilanteissa tulisi toimia öljyvahingon välttämiseksi.

Lisäksi työkalu tarjoaa opastusta farmarisäiliöiden turvalliseen käyttöön. Työkalun sisällöt räätälöitiin hankekuntien käyttöön sisältäen kunnan ympäristönsuojelumääräykset. Vastattuaan kaikkiin kysymyksiin öljysäiliön omistaja saa tulostettavan yhteenvedon antamistaan vastauksista. Työkalu on saatavilla Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen verkkosivuilla osoitteessa: http://tankki.emedia.fi/.

Lisäksi hankkeessa pilotoitiin vähän käytettyjä in situ-kunnostusmenetelmiä lämmitysöljyllä pilaantuneen maan puhdistuksessa kolmessa kohteessa. In situ-kunnostukseen valittuja kohteita puhdistettiin urakoitsijan toimesta, mutta Lahden ja Hämeen ammattikorkeakoulujen opiskelijat pääsivät sekä seuraamaan, kuvaamaan että videoimaan kunnostuksessa käytettävien putkistojen asennusta.

Näin opiskelijat rikastuttivat sekä omaa osaamistaan ja tietämystään että tuottivat opintomateriaalia tulevia pilaantuneen maan kunnostus-opintojaksoja varten. Opiskelijat tekivät myös kirjallisuusselvityksiä erilaisista kunnostusmenetelmistä, muun muassa hankkeessa käytännössäkin testattuun pinta-aktiivisten aineiden käyttöön maaperän biologisessa kunnostuksessa.

Hankkeen toimintaa sitoutettiin monilta osin ammattikorkeakouluopetukseen: noin 200 opiskelijaa Lahden ja Hämeen ammattikorkeakouluista suoritti hankkeelle noin 300 opintopistettä opintoja. Neuvontaopas, sähköinen työkalu, videot ja kaikki muu hankkeessa tuotettu materiaali on saatavissa TANKIn internet-sivuilla: www.lamk.fi/tankki.

TANKKI on EAKR-rahoitteinen hanke, jota koordinoi Lahden ammattikorkeakoulu.

Lue lisää

Katso kaikki