Nokialle 20 megawatin sähkövarasto – ”Suomi on nyt yksi päämarkkinoistamme”

MW Storage Nokia oy toteuttaa Nokialle teollisen kokoluokan sähkövaraston.

STK ry: Myynti kääntyi plussalle vuoden 2024 lopussa – ”Kautta aikain kolmanneksi suurin vuosimyynti”

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kääntyi kasvuun vuoden 2024 lopulla: viimeisellä kvartaalilla myynnin arvo oli 4,7 prosenttia plussalla.
Kirjoitettu Kategoriat Lehden artikkelitAvainsanat ,

Silmät suojaan työmaalla – ”Päädyimme visiiriratkaisuun, ja sinne tavalliset suojalasit vielä alle”

Ratkaisu on yksinkertainen, mutta vaikuttava: visiirimallisen kypärän alle laitetaan perusmalliset suojalasit. Näin betonimuru ei putoa ylöspäin poraavan asentajan silmiin, eikä ratkaisu umpimallisten lasien tapaan huurru.

Nopeaa kasvua ja kirkkaita kasvuennusteita – ”Suomessa on loistavat puitteet aurinkovoimatuotannolle”

Vuoden 2024 lopussa teollisen kokoluokan aurinkovoimaa oli tuotannossa reilu 120 megawattia ja tästä lähes puolet, eli hieman alle 60 megawattia, valmistui vuonna 2024.

Pekka Metsi: ”Haluamme olla mukana edistämässä hetkiä, joissa kulttuuri, taide, teknologia ja ihmiset kohtaavat”

Granlund oy:n johtavan asiantuntijan Ilkka Paloniemen teos Seisminen pulssi on esillä Kaivopuiston ratakuilussa osana Lux Helsinki -näyttelyä.
Kirjoitettu Kategoriat YritysuutisetAvainsanat ,

Bravida laajensi palvelutarjontaansa – ”Korjausrakentamisen tarpeisiin asuntomarkkinassa”

Bravida hankki yrityskaupalla Lahdessa toimivan lv-yrityksen.

Finlandia-talossa alkaa uusi aikakausi – Tältä siellä nyt näyttää

Kolme vuotta kestäneen ja 136 miljoonaa euroa maksaneen perusparannusremontin lähtökohtana oli elinkaarensa päähän tullut talotekniikka.

Perustyö hyvää, dokumentoinnissa puutteita – Mitä riskejä löytyy aurinkosähköjärjestelmien asennuksista?

Tamperelaisen Kari Hippolinin kotitalo on yksi Auriski-hankkeen 60 kartoituskohteesta. Hankkeessa tutkitaan aurinkosähköjärjestelmien asennusten turvallisuutta ja laatua. 

Ril ry:n kesätyökysely 2024: teekkareiden palkkaero miesten ja naisten välillä 9,6 prosenttia

Tämä on huolestuttava muutos verrattuna vuoteen 2022, jolloin ero oli miesten hyväksi 0,5 prosenttiyksikköä.