Flamingosta energiatehokas edelläkävijä

10-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Flamingo uudistuu energiaystävällisemmäksi viihdekeskuskokonaisuudeksi. Huurre toteuttaa Flamingon energiatehokkuushankkeen yhdessä Assemblin Oy:n kanssa. Huurteen…

Finnoon keskustan suunnittelu etenee

Länsiväylältä merenrantaan ulottuvan Espoon Finnoon keskusta rakennetaan metroaseman ympärille. Aseman kahden sisäänkäynnin ympäristöön toteutetaan keskustakorttelit,…

VÄRE on taloteknisesti mielenkiintoinen rakennushanke

Otaniemen uusin rakennuskompleksi pyrkii huippuenergiatehokkaaksi muun muassa perusteellisen LTO:n ja energiakaivokentän monitoroinnin avulla ohjattavan geoenergiajärjestelmän…

Rakennusten energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät jälleen

Rakennusten energiatehokkuus on ollut useampia vuosia teknisen kehityksen keskiössä. Sitä on vauhdittanut EU direktiivit, erityisesti…

Energiavirasto rahoittaa maakuntien energia- ja ilmastotyötä

Hankkeissa toteutetaan mm. kuluttajien energianeuvontaa, edistetään kuntien ilmasto- ja energiatyötä sekä tuetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä energia-asioissa.

Tuomo Niemelä todisti: energiatehokkuus vaatii talotekniikkaa

Tuomo Niemelän tuore väitöskirja todistaa: Kustannus- ja energiatehokas peruskorjaus saavutetaan lämpöpumppu- ja talotekniikkaratkaisuilla.

Vaikuttaako parvekelasitus energiatehokkuuteen?

Kimmo Hilliahon väitöskirja oikoo luuloja parvekelasituksen merkityksestä rakennusten energiatehokkuuden suhteen.

Energian säästäminen kiinnostaa taloyhtiöiden osakkaita

Taloyhtiöiden osakkaat ovat eniten kiinnostuneita vedenkäytön seurantaan ja tehostamiseen liittyvistä hankkeista.