STUK käynnisti radonkampanjan Kanta-Hämeessä     

Kanta-Häme on yksi pahimpia radonalueita Suomessa.

Säteilyturvakeskus (STUK) haluaa kohdistaa Kanta-Hämeen asukkaiden huomion sisäilman radonin aiheuttamaan keuhkosyöpäriskiin käynnistämällä alueella radonkampanjan. Kampanjan tavoitteena on löytää asunnot, joiden sisäilmassa on liikaa radioaktiivista radonia, ja ohjata asukkaita radonpitoisuuden alentamiseen. Kanta-Häme on yksi pahimpia radonalueita Suomessa.

Puolet suomalaisten säteilyannoksesta tulee radonista. Se on näkymätön ja hajuton radioaktiivinen kaasu, joka kulkeutuu sisäilmaan maaperästä. Pitkäaikainen altistus radonille lisää riskiä sairastua keuhkosyöpään. Radon lisää erityisesti tupakoitsijoiden keuhkosyöpäriskiä tuntuvasti. Suurin radonaltistus saadaan kodeissa.

”Kanta-Häme on yksi viidestä korkean radonpitoisuuden maakunnasta. Alueella on mitattu paljon suuria radonpitoisuuksia”, kertoo tarkastaja Olli Holmgren STUKista.

Esimerkiksi Hämeenlinnassa tehdyt mittaukset kertovat, että lähes 40 prosentissa pientaloista radonpitoisuutta olisi syytä alentaa, Humppilassa, Janakkalassa ja Hausjärvellä reilusti yli 40 prosentissa. Erityisen korkeita pitoisuudet ovat olleet Hämeenlinnan Torvoilassa ja Humppilan Keskuksessa.

Radonpitoisuudet voivat vaihdella paljon jo pienelläkin alueella. Säteilyturvakeskuksen internetsivuilta löytyy radonmittausten tilastoja kunnittain ja postinumeroalueittain. Radonia voi olla liikaa millä alueella tahansa.

 

Mittaaminen on helppoa

Radonpitoisuus selviää vain mittaamalla. Mittauskausi on marraskuun alusta huhtikuun loppuun. STUK suosittelee, että radonpitoisuus mitataan kaikissa pientalo- ja rivitaloasunnoissa sekä kerrostalojen alimpien kerrosten asunnoissa. Tiedot muista radonmittauksia tarjoavista toimijoista löytyvät STUKin nettisivuilta.

”Mittaus tehdään sijoittamalla mittauspurkki kahdeksi kuukaudeksi makuu- tai olohuoneeseen. Mittausajan päätyttyä purkki palautetaan analysoivaksi ja tulosten lisäksi tilaaja saa suosituksen korjaustarpeesta, jos radonpitoisuus on liian korkea”, Olli Holmgren selventää.

Säteilyturvakeskuksen nettisivuilla on lista yrityksistä, jotka ovat ilmoittaneet tarjoavansa radonkorjauspalveluita. Lisäksi Kanta-Hämeen kampanjan päätyttyä STUK järjestää korjausrakentajille radonkorjauksesta ilmaisen koulutuspäivän Hämeenlinnassa keskiviikkona 15.2.2017.

Lue lisää

Katso kaikki