Stalatube investoi Lahdessa 7 miljoonaa euroa tuotannon joustavuuteen

Lahtelainen Stalatube Oy hankki uuden joustavan ja tehokkaan putkenhitsauslinjan. Linja tuli Lahteen, missä kaikki Stalatuben tuotanto tehdään. Investoinnilla lisätään ensisijaisesti tehokkuutta, mutta asiakastarpeiden niin vaatiessa se mahdollistaa myös kasvun.

”Teemme kaikkemme mahdollistaaksemme kilpailukykyisen tuotantotoiminnan Suomessa. Tällä hetkellä on pulaa investoinneista ja toivottavasti rohkaisemme muitakin. Tunnetusti meillä on korkea kustannustaso ja raskaan tavaran vientiä rankaisee myös rikkidirektiivi. Yrityksen on siis itse tehtävä kaikkensa kilpailukyvyn parantamiseksi”, perustelee investointia Stalatuben toimitusjohtaja Jukka Nummi.

Kilpailukyky paranee uuden investoinnin ansiosta ja samalla vanhaa teknologiaa poistettiin käytöstä. Niiden tilalle tuli uusi, tehokkaampi ja joustavampi tuotantolinja, joka otettiin tuotantokäyttöön joulukuussa. Parhaillaan ajetaan tuotteiden koko dimensioaluetta läpi ja täyteen palvelukykyyn päästään kevään aikana.

”Tuotteita ja tuotantoa on alati innovoitava tehokkaammiksi. Vallitsevassa tilanteessa kannattaa hyödyntää matala korkotaso, tuplapoistot ja mahdollinen investointituki, jotka kaikki rohkaisivat meitä investoimaan. Nyt kannattaa investoida eikä odotella, että muutkin niin tekisivät, koska vain kuolleet kalat uivat virran mukana”, Nummi sanoo.

”Investoinnin ansiosta pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä nopeammin ja monipuolisemmin ”Joustava tuotanto varmistaa asiakaspalvelumme toimitusvarmuuden. Koska viemme tuotteitamme globaalisti 50 eri maahan, on pitkien kuljetusaikojen takia itse oltava omassa toiminnassa mahdollisimman rivakka”, toteaa markkinointijohtaja Sami Packalen.

”Lisäsimme investointiin vielä uusia innovaatioita 40 vuoden putkenvalmistuskokemuksemme perusteella, täysin samanlaista linjaa ei ole kenelläkään muulla alan toimijalla. Uudella linjalla pystymme monipuolisesti hitsaamaan myös uusia ja erilaisia ruostumattomia seoslaatuja. Ne avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia mm. öljy- ja kaasuteollisuuden kantavissa rakenteissa”, sanoo Stalatuben tuotantojohtaja Kimmo Hietanen.

Stalatuben putkiliiketoiminta tull viime vuonna toimineeksi 40 vuotta. Kaikki tuotanto tehdään suomalaisella työllä Lahdessa 120 työntekijän voimin. Myynnistä yli 90 prosenttyia suuntautuu vientimarkkinoille, kaikille mantereille ja 50 maahan.

Stalatube on kotimainen perheyritys, joka valmistaa ja myy ruostumattomia teräsputkia ja -palkkeja sekä niiden jatkojalosteita rakenteellisiin käyttötarkoituksiin liki 100 miljoonan eurolla vuosittain. Tuotteita käytetään kone- ja laiterakentamisessa, kuljetusvälineissä ja rakentamisessa.

Lue lisää

Katso kaikki