SRV tarkistaa tulosarviotaan

SRV on alentanut katearvioitaan kolmesta yksittäisestä kiinteähintaisesta urakasta yhteensä noin kolme miljoonaa euroa. Tämän vuoksi yhtiö korjaa koko vuoden tulosohjaustaan. Aiemmin SRV arvioi tuloksensa ylittävän edellisvuoden 10,8 miljoonaa. Tarkistuksesta huolimatta SRV uskoo kuitenkin edelleen koko vuoden tuloksensa ennen veroja edelleen voitollinen.

SRV arvioi yhä konsernin koko vuoden liikevaihdon olevan vähintään edellisen vuoden tasolla. SRV:n liikevaihto vuonna 2011 oli 672,2 miljoonaa euroa. SRV ei myöskään muuta toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessaan antamiaan arvioita asunto- ja toimitilamarkkinoiden kehityksestä.

SRV:n koko vuoden tulokseen saattaa vaikuttaa merkittävästi moskovalaisen Etmia II -toimistokiinteistön ja Espoossa sijaitsevan Derby Business Parkin myynnin ajoittuminen. SRV:n mukaan rahoitusmarkkinoiden yleinen epävarmuus näkyy myös kiinteistösijoitusmarkkinoilla. Vaikka mainitut kiinteistömyynnit eivät ajoittuisikaan tälle vuodelle, SRV uskoo koko vuoden 2012 tuloksensa ennen veroja olevan positiivinen.

Lue lisää

Katso kaikki