Skanska ja Osuuskauppa Keskimaa hakevat kaavamuutosta Jyväskylän Seppälän alueelle

Skanska ja Osuuskauppa Keskimaa hakevat Seppälän kauppakeskushankkeelle yhdessä kaavamuutosta, joka mahdollistaisi rakenteilla olevan Prismakeskuksen ja tulevan kauppakeskus Sepän yhdistämisen kauppakäytävän avulla.

”Neuvotteluissa tulevien vuokralaisten ja sijoittajaehdokkaiden kanssa tuli ilmi, että kauppakeskusten yhdistäminen toisi kaikille osapuolille merkittävää etua. Toivomme, että kaavamuutos saataisiin ripeästi läpi, saisimme kauppakeskus Sepän liikkeelle ja voisimme toteuttaa hankkeet osittain yhtäaikaisesti”, kertoo yksikönjohtaja Jorma Mustakangas Skanskalta.

Mikäli kaavamuutos hyväksytään, Skanska ostaa Osuuskauppa Keskimaalta kauppakeskusten yhdistämiseen tarvittavan maa-alueen.

”Jos kaavamuutos hyväksytään tavoittelemassamme aikataulussa, pääsemme rakentamaan kauppakeskus Seppää arviolta vuoden 2016 alussa”, jatkaa Mustakangas.

”Kaavamuutoksella haetaan molemmille kauppakeskuksille parempaa toimivuutta, asiakaskäynnin helppoutta ja liikennöinnin sujuvuutta”, sanoo Osuuskauppa Keskimaan kiinteistöjohtaja Matti Vihinen.

Kaavamuutoksella ei haeta kauppakeskus Sepälle lisää rakennusoikeutta. Keskuksessa on vuokrattavaa tilaa noin 24 000 kerrosneliömetriä. Kauppakeskuksen tarjonta painottuu muotiin, urheiluun ja vapaa-aikaan.

Kauppakeskus Sepän pysäköintipaikat sijoitetaan kauppakeskuksen alle tulevaan parkkihalliin.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki