Sisäilma puhutti Porvoon pajassa

Sisäilmaongelmia tulee olemaan aina. Niiden ratkomisessa tarvitaan paniikkinappulan sijaan hyviä toimintamalleja.

Yhdeksättä kertaa pidettävä Sisäilmapaja kokosi yhteen alan asiantuntijat Porvoon Taidetehtaalle. Päivän teemana oli ”Porvoon mitalla”, jolla viitataan reiluun tapaan hoitaa asioita. Porvoossa onkin otettu etunoja sisäilmaongelmien poistoon, sillä kaupunki investoi 100 miljoonaa euroa terveisiin koulu- ja päiväkotirakennuksiin.

Porvoo on pitänyt sähköisesti kirjaa sisäilmaongelmaepäilyistä vuodesta 2010 lähtien ja saanut 292 ilmoitusta, joiden kohteena on ollut 86 kiinteistöä.

Kaupungin toimitilajohdon projektipäällikkö Tony Lökfors kertoo, että hyvää sisäilmaa varjellaan investoimalla rakennuksiin. 50 000 asukkaan Porvoo saa tai on jo saanut kolme uutta koulua, viisi uutta päiväkotia ja kuusi peruskorjattua koulurakennusta. Tämä olisi suuri ponnistus vähän suuremmallekin kaupungille.

Porvoon toimitilajohdon projektipäällikkö Tony Lökfors puhui Sisäilmapajassa.

Tilapäistiloja on järjestetty 12 000 brm2. Vanhaa on purettu ja puretaan paljon: 12 päiväkoti- tai koulurakennusta on poistunut rakennuskannasta. Vanhoja rakennuksia on myös myyty.

Kaupunki käyttää rakentamisessa erilaisia urakkamuotoja ja elinkaarihankkeita on myös joukossa. Ainoastaan allianssia ei vielä ole kokeiltu, sillä hankkeiden kokoluokka on ollut sen verran pieni.

”Tärkeintä sisäilmakorjauskohteissa on rakennuttajan asenne”, sanoo Lökfors.

Lisäksi säännöllinen seuranta, toimiva viestintä, suunnitelmien tarkastaminen ja työmaavalvonta ovat avainasemassa. Lökfors sanoo, että tavoitteet pitää määritellä selvästi: esimerkiksi hyväksyttävä ilmavuotoluku pitää näkyä papereissa. Tarkastusmenetelmät ja toimintaohjeet tulee sopia etukäteen. Valitettavasti myös sanktiot ovat tärkeitä onnistumisen kannalta.

Terveiden tilojen vuosikymmen

Ylitarkastaja Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoi, että maamme päättäjät ovat tarttuneet ongelmaan Terveiden tilojen vuosikymmen -ohjelman merkeissä.

”Se on jo iso asia, että puhumme vuosikymmenestä, emme vuodesta. Toisaalta kymmenenkin vuotta voi olla lyhyt aika saada asiat kuntoon”, Pekkola sanoo.

Ylitarkastaja Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoi Terveiden tilojen vuosikymmen -ohjelmasta.

Ohjelma on valmisteluvaiheessa, ja alkaa maaliskuussa 2018. Jos kaikki menee hyvin, Suomessa on paljon vähemmän terveydelle vaarallisia julkisia rakennuksia vuonna 2028. Ohjelmassa keskeistä on terveiden tilojen lisäksi saada toimiva hoito huonosta sisäilmasta kärsiville ihmisille. Olennaista on ennakoivan kiinteistönpidon käytäntöjen vakiinnuttaminen. Siinäpä työnsarkaa suomalaisille kunnille.

Pekkola sanoo, että sisäilmaongelmia ja niiden epäilyjä tulee aina olemaan. Ne pitää vain ratkoa, ja avuksi tarvitaan paniikkinappulan sijaan hyvät toimintamallit.

”Sisäilmaongelmat voidaan ratkaista ja korjata nopeastikin, jos syy ongelmaan löytyy helposti ja mennään talousarvion puitteissa. Tämä ei silti tarkoita, että korjaus tapahtuu heti. Sisäilmasta kärsivän ihmisen näkökulmasta melko lyhytkin odotusaika voi olla todella pitkä”, kertoo Porvoon työsuojelupäällikkö Leena Juvakka.

Sisäilmapaja9 jatkuu torstaina 16.11. teknisemmillä puheenvuoroilla, lisää aiheista tulevissa Talotekniikka-lehdissä.

Lue lisää Ilmanvaihto on miljoonien eurojen kakku

Vaihtelevaa tietoa sisäilman laadusta

Lisätietoja Sisäilmayhdistyksen sivuilla.

Lue lisää

Katso kaikki