Seitsemän professoria esittelee videoilla omaa alaansa ja tutkimustaan

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulun uudet vakinaistetut professorit esittäytyivät verkossa kertoen omasta toimialastaan.

Tässä yhteydessä myös professori Risto Kosonen piti oman toimialueeseensa liittyvän luennon. Hän tähdensi rakennusten merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Syyskuussa 2020 vakinaistettu Insinööritieteiden korkeakoulun professori Risto Kosonen esittelee puheenvuorossaan LVI-tekniikan merkitystä nykymaailmassa. ”Lämmitys, viilennys ja ilmanvaihto vaikuttavat merkittävästi myös terveyteemme ja hyvinvointiimme”, hän muistuttaa.

Risto Kosonen nimitettiin vakinaiseen LVI-tekniikan associate professor -tehtävään Aalto-yliopiston energiatekniikan laitokselle 1.9.2020. Sitä ennen hän toimi adjunct professor -tehtävässä tammikuusta 2013 alkaen jatkaen samalla Halton Technology Centerin johtajana.

Kososella on laaja kokemus yritysmaailmasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Kosonen toimi Halton Oy:n palveluksessa vuodesta 1998 lähtien päätehtävänään tuotteiden ja ratkaisujen kehittäminen sekä kansainvälinen teknologiayhteistyö teollisuuden ja yliopistojen kanssa.

Kosonen opiskeli diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa, mutta väitteli tekniikan tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2006. Hän toimi kaksi vuotta energiatekniikan määräaikaisena professorina Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1986–1988.

Kosonen tutkii Aalto Yliopistossa rakennusten energiatehokkuutta, älykkäitä energiajärjestelmiä ja sisäilmaympäristöä.

Professori Risto Kosonen kertoo talotekniikan merkityksestä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Oheisessa linkissä on nähtävillä kaikki seitsemän luentoa:

Insinööritieteiden korkeakoulun uudet vakinaistetut professorit esittäytyvät.

Lue lisää

Katso kaikki